tiistai 22. joulukuuta 2009

Talvisää yllättää


Talvisää yllättää joka vuosi, vaikka kuinka siitä etukäteen varoitettaisiin tai muutoin informoitaisiin. Heti lumentulon jälkeen ja teiden pintaliukkauskauden alettua, on aamuisin monin paikoin nähtävissä melkoisen lennokkaita kuvioita tien pinnassa, tahi sitten ihan itse peltilehmät pientareille väsähtäneinä.
Eilen ei tarvinnut kävellä kuin muutama sata metriä, kun tuli eteen ensimmäinen epäonninen. Ei oltu osattu päättää kumpaa katua jatkaisi matkaan, joten käytettiin suorinta reittiä suoraan toisten immeisten puutarhaan, komeasti pensasaidan lävitse. Reipasta peliä. Onneksi suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Suurin onnettomuus lieneekin kuskin osakseen saama "julkihäpeä".

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Nähdään punaista

Härkätaisteluarenoiltahan on tuttua, että madadori härnää härkää punaisella viitalla. Samoin myös monille kalalajeille punainen pilkki tai muu syötti muodostaa yliluonnollisen kiihotteen.
Kauppiaat ovat tietysti huomanneet tämän saman asian. Eri kampanjoiden yhteydessä liimaillaan pieniä punaisia hintalappuja tuotteisiin ja saadaan näin asiakkaat kiinnostumaan tuotteista - jopa ostamaan niitä.
Hieno esimerkki parin päivän ajalta pääkaupunkiseudulta. Eilen useimmat liikkeet, niissä joissa tuotetta oli, myivät Brownin uusinta kirjaa hintaan 24.95 eur. Ja, kas tänään oli kirja saanut kanteensa punaisen alennuslapun, jossa komeili hinta 24.95 eur! Saatiin siis tuoreelle opukselle suuri ostoryntäys. Uskoisin että pian kirja komeilee top10-listan kärjessä. Näin helppoa se on.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Päivien päivää p..le....

Tämä onkin taasen niitä elämää suurempia päiviä. Kellon lähestyessä puoltayötä onkin hyvä koostaa päivän tapahtumia - onpahan sitten myöhemmin taasen vertailupohjaa, kun PP (=Päivien Päivä) sattuu kohdalle.

Hotelliaamiainen:
Kaikki sujuu vielä hienosti ja aikataulun mukaisesti. Vakio, nurkkapöytä, on vapaana ja muutama päivän lehtikin näkyy olevan luettavissa. Eikä pahempaa ruuhkaakaan ole aamupalajonossa.
Paluumarssi hotellihuoneelle antoi jo hieman osviittaa päivän kulusta; otin ajatuksissa hieman liian aikaisin vasemmalle ja ihmettelin ovikortin toimimattomuutta. Vielä enemmän olisi ollut ihmeteltävää, mikäli kortti olisi toiminut - vasta seuraava huoneisto oli varattu käyttööni- hassua.

Muisti:
Muisti pätkii välillä totisesti kuten tulette huomaamaan. Tällä iällä tuskin vielä sitä varhais-demendiaa, tai kuka sitä tietää. Joka tapauksessa päätin fiksuuttani tallentaa edellisiltaiset työni nyt mukaan ottamalleni suojatulle usb-tikulle ja jättää tietokoneen hotellille turhana kantamuksena. Todella fiksu homma, mutta h-hetkellä, kun aineistoa olisi pitänyt alkaa esittämään jouduin pyytämään ns. teknisen aikalisän. Tikku ei luvannut luovuttaa sisältöään käyttööni, vaikka kirjailin salasanan mielestäni kahteenkin otteeseen täysin oikein. Kolmas väärä olisi tyhjentänyt tikun sisällön automaattisesti.
Tässä tilanteessa sitä tuntee mukavasti kun verenpaine kohoaa ja terve punoitus alkaa kukkia poskipäissä. Tilannetta herkistää vielä pienoinen flunssanpoikanen - onneksi kausi sellainen. No, joka tapauksessa päätän kahvitauolla käydä hakemassa mikroni hotellilta, koska siellä on tuo sama versio tallessa. Siirtyessäni jo katutasoon matkalla kohti hotellia, tulee mieleeni ajatus ja päätän ottaa riskin. Palaan takaisin ja kytken tikun jälleen esitysmikroon. Jes... nyt toimii - olin unohtanut vain tarkistaa, että CAPS LOCK oli oikeassa asennossa. Perusmoka, joka tulee aina aika ajoin eteen. Onneksi ei tullut juostua hotellille eikä kasteltua paitaa moisen takia.

Lunch time:
Ruokatunnin päätän käyttää tehokkaasti hyväkseni ja käydä avustamassa Korvatunturin tonttuja läheisessä tavaratalossa. Ruoka ei maita, sillä illaksi on tilattu super-illallinen Laajasalon suunnalle. Tavarataloon päästyäni löydä oikean osaston, ja hyllystönkin. Ja mikä parasta saan paikalle vielä asiantuntevan myyjän, joka on aidosti kiinnostunut ongelmastani. Kaikki näyttikin jo liian hyvältä, kunnes päivän ensimmäinen ja melkein ainoa soitto työpuhelimeeni keskeyttää hienon prosessin ennenkuin se ehti edes alkaakaan. Se siitä, huomenna uusiksi ja nyt takaisin työpisteelle.

Laajasaloon:
Kaukonäköisesti lähdin hyvissä ajoin liikkeelle kohti Laajasaloa, sillä turha kiire on niin stressaavaa, varsinkin kun on tottunut pitämään kiinni aikatauluista.
Mustat pilvet alkoivat kasaantua heti Herttoniemen asemalle saavuttaessa. Bussi numero 84 ei näkyny, ei kuulunut. Kotvan kululuttua saapuikin joku kuljettaja ilmoittamaan, että bussi on hyytynyt ja varabussi tulee kohta varikolta - kärsivällisyyttä. Se siitä aikataulusta sitten.
Vajaan puolen tunnin odottelun jälkeen näkyi bussi numero 84 saapuvan odotusalueen suunnalta - tosin oudon hiljaisella, suorastaan nykivällä nopeudella. Takarenkaat näyttivän muodostavan uhkaavan savupilven, ikäänkuin jarrut olisivat lukkiutuneet. Pysäkille saapuessa kuljettaja löi hätävilkut päälle avasi etuoven ja totesi "antoivat samanlaisen paskan tilalle kuin oli edellinenkin" Aikataulussa ei ollut enää mitään menetettävää, joten halusin katsoa tilanteen loppua. Useimmat muut matkustajat ottivat käyttöönsä muiden reittien busseja tässä vaiheessa.
Niinpä, kuljettaja teki juuri sen mitä hyvän kuljettajan pitääkin: odotti ensimmäistä siirtoajossa olevaa bussia, kaappasi sen käyttöön liikenneympyrän punaisista valoista, ilmoitti esimiehelle tekosensa ja kas kummaa bussi 84 tyytyväisine asiakkaineen oli liikkeellä. Hienoa.

Hommaa pohtiessani ja asioita ynnäillessä tuli sitten ajettua kerralla kunnolla eli kaksi pysäkin väliä pitkäksi - onneksi huomasin ajoissa, vaikka olisihan sitä voinut Santahaminassakin pistäytyä samalla rahalla.

Synkronointia:
Joku asia oli pitkin päivää hieman hämännyt: normaalisti tämä Laajasalon keikka on tullut tehtyä paluupäivän aattona, tässä tapauksessa keskiviikkona; itse olin ihmetelly pitkin päivää miksi ohjelmassa on ikään kuin yksi extra työrupeama jne.
No, kaikki asiat loksahtivat paikoilleen, kuten aina ennenkin, kun soitin vaimolle kotiin ja meinasin kertoa hyviä uutisia päivä kommelluksista. Vaimon toivottaessa tervetulleeksi kotiin huomenissa, tajusin, kuin nuijalla päähän lyötynä: olin katsonut väärin ja ilmoittanut väärin paluuajan - torstai oli muuttunut keskiviikoksi. Muuta ei sitten tarvittukaan. Voi tuhannen pyhä jysäys.

Yhtään ei lohduttanut se, että päivällä törmäsin J.J. Järvilehtoon Foorumissa tai Arvi Lindiin rautatieasemalla.

Mikäs siinä moka, mikä moka - on vain kiltisti otettava se mitä annetaan. Toivotaan tälle, alkavalle vuorokaudelle hieman parempaa otetta.
Onneksi vaimo on jo aikojen saatossa huomannut pienet poikkeavuuteni ja jaksaa kuin jaksaakin ymmärtäväisesti huolehtia kulkuristaan. Päivä kerralla kohti uusia haasteita.

Sen pituinen se...

maanantai 14. joulukuuta 2009

Hyvän hotellihuoneen herkkuja

Niin, kyllähän moni laskee hyvän hotellihuoneen herkuksi hyvin varustellun minibaarin ja mukavan sängyn. Kyseiset tuotteet kyllä alkavat olla jo hotelleiden ns. vakiokamaa, joten ei ne yleensä pääse asiakasta yllättäämään.
Tänään jälleen kertaalleen hotellimajoitusta tehdessäni huomasin että tuollainen vedenkeitin, nostaa huoneen arvoa asiakkaan silmissä huomattavasti. Mikäs sen mukavampaa kuin nautti lämmintä teetä tai kahvia muun touhuilun ohessa. Nykyään nämä tietotekniset yhteydetkin toimivat moitteettomasti, mikä on sikäli huono juttu, että tulee tehtyä päivän läksyt ja muuta askareet ns. iltatoimina.
Eihän tästä oikein enää puutu kuin vaimo matkasta, niin asia olisi täydellisesti kunnossa. Mutta, milloinkas sitä nyt täydellisyyteen päästäisiin. Aina pitää olla hieman tavoiteltavaa.

Talven merkkejä

No, nyt niitä on saatu - nimittäin noita talven merkkejä - Siberian, arktisen puhalluksen myötä lähti lämpökäyrät jyrkkään laskuun ja vuoden lämpökeskiarvot saavat samoin uutta suuntausta.
Pakkassäät samoin kuin VR:n alkavat vaikeudet kuuluvat näköjään lyömättömästi yhteen. Ihme, että aamujunalla päästiin vielä lähes aikataulussa Helsinkiin. Paluumarssi voikin olla sitten melkoista rämpimistä.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

"Vetyä perkele"

Mahan täydeltä makiaa tuli nautittua keskiviikkoiltana. Makiaa tarjoilivat Kesyläiset "teatterisikermällä" - Vetyä perkele! Näytelmän nimi johdattelee jo mukavasti Lappeenrantalaisen "perinneruoan" saloihin. Mikäli esitys tuolta osin jättäisi kylmäksi, niin asiaan voi tarkemmin käydä tutustumassa vaikka kauppatorin vetykioskeilla - niin ja kesällä sitten matkustajasatamassa.
Näytelmän keinoin on kautta aikojen osattu puuttua hyvin kiperiin tai kiusallisiinkin aiheisiin. Nimestä päätellen voisi luulla, että tämä teatterispektaakkeli keskittyisi vain ns. piirakan ympärillä tarpomiseen. Väärin - vety toimii hyvänä lähtökohtana, ei kantavana voimana, koko esityksen ajan. Tämä on hyvä juttu, sillä muutoin olisi monet paikalliset erikoisuudet jääneet mainitsematta. Tämänkaltaista esitystä paikkakunnalle on kaivattukin.
Hienoa, että kaupungin johtoakin oli vaivautunut paikalle tutustumaan kulttuuritarjonnan keinoin esitettyyn kaupunkikuvaan aidoimmillaan. Ehkä koko kaupunginvaltuuston olisi hyvä käydä tutustumassa näytökseen, jos vain kantti kestäisi.
Jos joku erehtyisi kritisoimaan itse näytelmää, niin on aika vaikea löytää oikeaa argumenttiä moiselle. Kansa on äänestänyt esityksen puolesta jaloillaan ja näytöstä esitetään täysille katsomoille. Pistäkää muut paremmaksi.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Ilmasto muuttuu vai...


Ilmasto muuttuu vai muuttuuko sittenkään. Hyvä kysymys, johon ei tunnu täydellistä vastausta löytyvät. Erinäisten tietolähteiden mukaan, nykyinen 0.7 C nousu, on saatu aikaan hieman vääristelemällä mittaustuloksia. Näiden tulosten tulkinnoilla on sitten saatu luotu hieman tuollainen kauhun tasapainoa kuvaava ilmiöä koko asialle. Nyt puhutaankin jo 2 - 3 asteen "turvarajasta" tuon lämpenemisen suhteen. Aika näyttänee kuinka hyvin ennusteissa onnistutaan, nyt näyttää vaan hieman tarkoitushakuiselta nuo tulokset.
"A Cor do planeta depende de vocé." eli "Maapallon väri riippu sinusta"
Kuva ja kortti: Roberto Marques

Jean Sibelius

Harva muisti tai harva tiesi, että tänään on suuren taiteilijan, Jean Sibeliuksen syntymäpäivä. Nykyisin tämä päivä on myös otettu virallisten liputuspäivien joukkoon. Tosin vasta vuoden 2011 allakassa se löytyy ihan virallisesti liputuspäivien listastakin. Tuolloin mm. taloyhtiöiden ylläpidosta huolehtivat ym. kiinteistöyhtiöt osaavat ottaa päivän huomioon, eikä tangot jää tyhjiksi, kuten tänään monin paikoin.

perjantai 4. joulukuuta 2009

TIETOTURVA: pelikonsolit

Korvatunturilta tiesivät kertoa, että melkoisen monta pelikonsolia on lähdössä Petterin matkassa jakoon tänäkin Jouluna. Harva paketin saaja tulee kuitenkaan ajateltua konsolin käyttöä sen enempää. Tarkemmin tutustuessa tuotteeseen huomaa, että laitteenhan voi kätevästi liittää osaksi kotiverkkoa tai sitten jopa suoraan nettipistokkeen kautta internettiin. Käyttäjä jopa houkutellaan tähän, koska useiden pelien lisäosat on vain ja ainoastaan ladattavissa netin kautta.
Asiahan on hieno ja vilpitön. Toivotaan vaan, että ei kukaan ilkeämielinen ala jakamaan viruksia tai muita pöpöjä näiden laitteiden kautta. Onhan kyseessä herkullinen ja koko ajan kasvava alusta. Yhtään varsinaisesti pelikonsoleille tarkoitettua virustorjunta- tai palomuuriohjelmistoa ei markkinoilla ole saatavilla. Luotetaan varmasti konsoleiden omien teknisten ratkaisujen estävän kaiken pöpöilyn. Hienoa jos näin on.
Suurimman uhkan alla varmaan ovat nuo Mikrosoftin XBox360:n käyttäjät - aivan kuten MS:n muissakin tuoteryhmissä.

TIETOTURVA: virustorjunta

Viime päivinä on saatu kauhistella erään virustojuntatuotteita jakelevan yhtiön toimintaa. Yhtiön jakelussa lähti liikkeelle vahingossa viallinen kuvaustiedosto, jonka seurauksena useat Mikrosoftin käyttöjärjestelmällä varustetut työasemat lakkasivat toimimasta kokonaan!
Toki virhe korjattiin melkoisen nopeasti, mutta tapahtunut mikä tapahtunut. Tämän vuoden aikana tämä ei ole ensimmäinen vastaava tapaus - onneksi sentään eri firmalla.
Entistä ajankohtaisemmaksi tapahtuman tekee se, että itselläni on kaikissa työasemissa kyseisen firman virustorjuntaohjelmisto. Nyt onkin hieman jännää kun palailee kotikoneiden äärelle, katsoa mitä tapahtuu. Onneksi varmistukset tuli tärkeimmiltä osin suoritettua jokunen viikko sitten.
Mitä tästä opimme:

  1. Muista ottaa varmistuksia ainakin tärkeimmistä työtiedostoista säännöllisesti
  2. Muista varmistaa koko järjestelmä niin usein kuin mahdollista ja levytila varmistusmedialla antaa myötä
  3. Mikäli käytössä useita työasemia, niin käytä eri yhtiöiden virustorjuntatuotteita koneissa
Näillä systeemeillä selviää jo pitkälle.

Tilastojen valossa

Näin joulukuun aluksi ja puolen vuoden rajapyykin tullessa blokin osalta täyteen, kävin lävitse bloki-tilastoja. Tilastojen avulla selviää mm. helposti ne tekstit ja aiheet, jotka saavat ihmisiä kiinnostumaan sekä tietysti avainsanat, jotka tulee klikatuksi useimmiten.
Ammatti-blokistit pystyisivät näillä eväillä suuntaamaan kirjoitteluaan. Itse pyrin edelleen kommentoimaan aiheita laidasta laitaan. Ja sitten tuloksiin:

Kiinnostavimmat kirjoitelmat:

1. Supersolu-ukkonen 28.6.2009
2. Järjestysmies saa paikan Perhosbaarissa
3. "Pääsky-Halonen" Haminasta
4. Votkaturistit ver.2
5. Lepakoiden Yö 2009

... tässä viiden ylivoimainen kärki. HUOM: suoria linkkejä en laittanut kirjoituksiin - kohteet on etsittävä itse joko hakusanoilla tai blokin kuukausihierarkiasta. Näin nuo klikkaukset kohdistuvat aidosti oikeisiin kohteisiin eikä tutkimus tulos jatkossakaan hämärry.

Suosituimmat hakusana:

1. Ukkonen
2. Sää
3. Lepakko, lepakot
4. Teatteri
5. Perhonen, perhoset
6. Luonto
7. Mustola
8. Ukkostutka, ukkostutkain
9. Supersolu
10. ................(useita hakusanoja samoilla pisteillä).

Näillä arvoilla mennään ja edetään tästä eteenpäin. Kiitos kaikille kävijöille ja lukijoille.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Joulukalenteri

Joulukuu on jo hyvällä alulla ja joulukalenteristakin on tarkkaavaisimmat avanneet jo kaksi luukkua. Uteliaimmat tietysti jo kaikki loputkin. Heille tiedoksi, ettei se Jouluaatto tule kuitenkaan sen nopeampaa.
Ulos katsoessa, ei oikein uskoisi vuodenaikaa todeksi: lumesta ei oikein tietoakaan, lämpötilat liki 5 astetta plussalla ja kevätperhosiakin on tavattu lentelemästä yms. Tänään olikin pitkästä aikaa hieman pakkasta ilmassa - juuri sen verran, että auton lasit pääsi raappaamaan ennen liikkeellelähtöä amusella. Maan routaa tai jäiden vahvuutta tuo pakkanen ei juuri paranna. Onkin ennustettu pilkkiurheilun harrastajille tosi synkkää jäätilannetta tulevalle talvelle. Mutta totuushan on se, että ei sellaista lamparetta tai jääpintaa, etteikö pilkkikansa sinne uskaltautuisi - vaikka housunsa kastellen.
Kaikesta huolimatta, eiköhän se valkea maisema joulupyhiksi saatane - näin ainakin toivotaan. Muutoinhan lumesta ei ole kuin harmia.

Kiitosta Kari Tapio ja ......

Suuret kiitokset mahtavalle artistille, Kari Tapiolle ja Hänen orkesterilleen. Lappeen Marian kirkossa pidetty joulukonsertti oli mahtavaa kuunneltavaa. Täysi kirkkosali, lehtereitä myöten oli vaikuttamassa siihen tunnelmaan, mikä tilaisuudesta huokui. Todella mahtava aloitus Joulun odotukseen. Hienoa, että useilla "isoila" artisteilla on mahdollisuus keskeyttää muu keikkarumbansa ja antaa tilaa oman karismansa myötä joulukonserteille.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Joulun alla

Joulukuuhun on enää vajaa vuorokausi ja ensimmäinen kirkkopyhä on takanapäin. Tällaisena päivänä hyvä antaa hieman ajatuksille tuuletusta ja tehdä vaikka aviopuolisonsa kanssa jotain normaalista poikkeavaa. Oli sitten arki tai sunnuntai - sillä ei niin väliä.
Lappeen Marian kirkossa on tänään hieno konsertti joten mikäs sen parempaa kuin käydä hiljentymässä hyvän musiikin äärellä.

Huoltotoimenpiteitä

Sääasema- ja ukkostutkakoneelle tehtiin viikonlopun aikana sellainen perustavaa laatua ollut huoltotoimenpide. Huollon seurauksena pidin sääpalveluita poissa internetistä koko viikonlopun - onneksi ei sattunut mitään sään ääri-ilmiöitä dokumentoitavaksi. Tosin säätiedot tallentuivat koko ajan paikallisesti ja koneen valmistuttua siirtyivät historiatiedot kätevästi internetin ylitse muiden palveluiden käyttöön. Ainoastaan ukkostutkan osalta ei datasiirtoihin ollut tarvetta.
Sääasemaan vaihdettiin kotelon suuri tuuletin, koska tuulettimen laakerit menivät siihen kuntoon ettei tuulettimen siivet enää tahtoneet toimia, jolloin kotelon lämpötila nousi sellaisiin arvoihin, että koko järjestelmä tahtoi hyytyä. Samalla tuli ajettua kaikki pölyt ja villakoirat pois sisuksista.
Viimeistään takuuajan loputtua kannattaa katsoa koneen konepellin alle ja ottaa hieman paineilmaa käsille - koneet ovat yllättävän hyviä keräämään sisuksiinsa kaikenlaista pölyä. Irtopöly pahimmillaan voi rikkoa herkkiä järjestelmiä koneen emolevyllä.
Tekemäni huoltotoimenpiteen avulla koneen käyntilämpötila putosi reilu 4 astetta ja koneen käyntiääntä tuskin huomaa. Rikkoontuneen laakerin jurina on siis historiaa.

105 - kunnianpäivää

Kaikki ajantasalla olevat suomalaiset varmaan tietävät, että 70 vuotta sitten alkoi itärajalla kuulua melkoinen kumina ja rytinä. Samoin useimmissa sisämaan kaupungeissa saatiin perustyöt unhoittaa ja siirtyä pommisuojiin piiloon taivasta kauhovilta pommikoneilta: Talvisota oli alkanut.
Kädenvääntöä "itäkarhun" kanssa käytiin 105 päivää. Nuo päivät loivat suurempia ja pienempiä sankaritarinoita, muodostaen yhdessä suuren sankaritarun, jollaista ei sotahistoriassa ole aiemmin nähty. Kiitos veteraanit ja heidän taustajoukkonsa!
Eläköön, eläköön - eläköön

torstai 26. marraskuuta 2009

Monenko tähden laskuja ?


Onhan se jännää katsoa mainoskatsauksessa kun erä suuri pankkitalo vakuutusmyyntiään pönkittääkseen mainostaa noita viiden (5) tähden laskuja.
Kiinteistönhoitoyhtiöt ovat pistäneet paljon paremmaksi kun laittavat tulemaan peräti 13 tähden laskuja. Näin se vaan on - kilpailu asiakkaista on kovaa.

perjantai 20. marraskuuta 2009

Officetuotteista

Jo lähes legendaksi ennättänyt MS Office on julkistanut beeta-version 2010 -tuotteestaan. Uudistus tuonee jälleen monia uusia vipuja käyttäjien ihmeteltäviksi - se kuinka paljon töiden sujuvuutta päivitys edistää jäänee sitten nähtäväksi. Useimmillehan käyttäjille riittävät nuo tekstinkäsittelyn ja esitygrafiikan perustoiminnot, jotka ovat olleet toimivat jo Office97:sta lähtien. No, monesti on kivaa maksaa hieman lisää pelkästään työpöydän visuaalisen ilmeen komistamisesta.
Monelta kalliisiin lisenssimaksuihin sortuvilta jää huomaamatta, että Officen rinnalla on saatavilla täysin ilmainen ja jopa monipuolisempi tuote: OpenOffice. Tämä tuoteperhe on hieman salaa päässyt kehittymään MS:n varjossa, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä järkipäätöksiä näissäkin asioissa. Kuten sanoin OpenOffice taipuu moneksi ja löytyyhän sieltä nuo meille niin tärkeät suomenkieliset oikoluennat ja muut tekniset hienoudet. Jopa pdf-tiedostojen luonti ja käsittely onnistuu ilman kalliita lisäosia. Käyttöliittymäkin on tuttu Office-tuotteiden kanssa, joten uuden opetteluun ei mene kallista aikaa hukkaan. Kannattaa tutustua ja sijoittaa Office-rahat vaikka uuden MacOs -PC:n hankintaan tai jos rahkeet riittää, niin sitten siihen Win7 Ultimate-päivitykseen.

Jopas nyt jotakin

"Yhdysvaltalainen tuomioistuin on määrännyt tupakkavalmistaja Philip Morrisin maksamaan 300 miljoonan dollarin korvaukset keuhkolaajentumaan sairastuneelle tupakoitsijalle. Nainen oli polttanut tupakkaa 25 vuoden ajan." Näin uutisoitiin amerikkalaisen tuomioistuimen päätöstä.
Päätöksessä ei varmaan mitää ihmeellistä, mutta asiayhteydessä sitäkin enemmän. Toteutuessaan tämä päätös avaa satojentuhansien ihmisten valituskierteen oikeuslaitoksiin - eikä pelkästään sauhuttelijat astu esiin. Esille tulevat varmasti myös aivonsa pellolle juoneet! Olkaapa varuillanne Altia Oy ja Primalco Oy

Jopas nyt jotakin

"Yhdysvaltalainen tuomioistuin on määrännyt tupakkavalmistaja Philip Morrisin maksamaan 300 miljoonan dollarin korvaukset keuhkolaajentumaan sairastuneelle tupakoitsijalle. Nainen oli polttanut tupakkaa 25 vuoden ajan." Näin uutisoitiin amerikkalaisen tuomioistuimen päätöstä.
Päätöksessä ei varmaan mitää ihmeellistä, mutta asiayhteydessä sitäkin enemmän. Toteutuessaan tämä päätös avaa satojentuhansien ihmisten valituskierteen oikeuslaitoksiin - eikä pelkästään sauhuttelijat astu esiin. Esille tulevat varmasti myös aivonsa pellolle juoneet! Olkaapa varuillanne Altia Oy ja Primalco Oy

torstai 19. marraskuuta 2009

Windows 7 "rules"

Nyt on jo useita viikkoja saatu nauttia Mikrosoftin viimeisimmästä innovaatiosta ja mielipiteetkin ovat luonnollisesti jakautuneet puolesta ja vastaan. Lähimpänä totuutta lienee se käsitys, että Windows 7 on tietysti kaupallinen tuotenimi, jonka taakse kätkeytyy itse asiassa Windows Vistan Service Pack 7 (SP7).
Nyt kun Mikrosoft on julkisesti myöntänyt kopioineensa kilpailijalta, Applelta, hyväksi havaittuja ominaisuuksia omaan järjestelmään, olisi varmasti hyvä ja hieno hetki kopioida myös tuo jakelutoiminto. Ei tarvitse jakaa käyttöjärjestelmää moniin eri versioihin, keskitytään ja tehdään vain yksi ja HYVÄ! Mahdoton yhtälö Bill Gatesin organisaatiolle. Sorry Bill!
Rahastahan siinä on kysymys eiköstä vaan: Applen päivityksen saa alle 30 euron, kun Billylle pitää käytännössä maksaa reilu 300 euroa, jotta ilkeää uutta asentaa koneelleen.
Windowsin jakelupäivityksiä tarkastellessa huomaa, että sellainen tärkeä asia kuin TIETOTURVA on otettu sitten rahastuskohteeksi - siis asia, joka pitäisi olla kunnossa jo heti ensimmäisestä jakelusta lähtien! Bitti-tasolla on varmasti menty oikeaan suuntaan heti ensimmäisestä Home Premium -versiosta lähtien, mutta kukaan ei ole varmaan Mikrosoftille koskaan kertonut, että tietoturvaan kuuluu paljon muutakin kuin ohjelmistotason suojaus.
Automaattiset varmuuskopioinnit ja palautukset sekä työaseman salaustoiminnot saadaan aktiivisiksi vasta kalliimpien versioiden myötä. Kyllähän nämäkin asiat olisi hyvä olla käytössä jo heti ensimmäisessä jakelussa. Merkillistä politiikkaa kerrassaan.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Helsinki: tilataidetta


En ole mikään suuri taideasiantuntija, mutta jotkut teokset saavat kyllä seisahtumaan. Se lienee hyvän taiteen tarkoituskin: pysäyttää katselija miettimään ja pohdiskelemaan. Näin erotutaan ns. massasta.
Tässä pari otosta helsinkiläisestä tilataidevalikoimasta: ensimmäinen on sellainen massiivinen teos, joka kyllä antaa monenlaisia ajatuksia. Toinen teos toimii pelkällä yksinkertaisuudellaan, eikä jätä oikeastaan mitään epäselväksi. Ehkä meissä jokaisessa asustaa sittenkin pieni taiteilija(?)

Helsinki: Äkkilähtö


Äkkilähtöä monessakin mielessä. Keli on jälleen kerran pääkaupunkivisiitin aikana sateisen suttuinen ja tuo valoisan aikakin melkoisen lyhyt. Näin ollen pitää töiden jälkeen ottaa pikainen äkkilähtö, mikäli aikoo maisemia tarkastella kameraobtiikan takaa. Tällä kertaa tuo haave osoittautui melkein turhaksi, mutta tulipa testattua tuota uuden nokialaisen kännykän kameraa.
Tässä Tokoinlahden rantamalle saapuneelle kalastajalle on jäljistä päätellen tullut todellinen äkkilähtö myös. Kuva kertokoon puolestaan.

Musta Perjantai 27.11.2009

Black Friday - Musta Perjantai on perinteinen joulukauppasesongin alku Yhdysvalloissa. Ainakaan tuolla nimellä kyseistä päivää ei juuri näe mainostettavan täällä pohjolassa. Olisikohan liian synkkä kaiku nimellä. No, nimi tai tarkoitus pyhittää keinot, vai miten se nyt menikään. Joka tapauksessa eiköhän se virallinen joulukauppasesonki avautune Suomessakin juuri tuolloin: jouluvalot tulevat kaduille ja ikkunoihin, kauppojen sunnuntaiaukiolothan ovat jo tuttua asiaa.
Yhdysvalloissa tuohon sesongin alkuun liitty päiväkohtaiset erittäin tuntuvat prosentuaaliset alennukset, jotka saavat asiakkaat liikkeelle. Esim. tietokonejätti Apple on ilmoittanut päivän kampanjahintojen olevan peräti 20 - 30 % ovh:sta useimpien edustamiensa tuotteiden osalta. Samaa linjaa ajavat myös monet muut yritykset.
Ollaan hereillä ja katsotaan koska Suomen kauppiaat huomaavat tuon mainion teemapäivän. Kyllä tänne vielä yksi kuluttajaystävällinen teemapäivä mahtuu.

Formulalegendan - kakkainen loppu (?)

Viisas sananlasku sanoo, että "ahneella on paskainen loppu". Viimeisimpien tietojen mukaan sanonta on jälleen osoittautumassa oikeaksi tuolla formulamaailmassa.
Ulkosuomalainen, K. Räikkönen, on pyrkinyt tekemään ajoratojen ulkopuolella jotain sellaista mitä ei juuri voi ymmärtää: lopputilin jälkeen pitäisi uuden työnantajan maksaa reilua palkankorotusta vielä sillä seurauksella, että herra itse ei haluaisi juurikaan edustaa työnantajaa kilpailujen ulkopuolella. Lyhyesti siis: palkkaa lisää ja töitä vähemmän. Aika mahdottomalta tuntuva yhtälö.
Olisi varmaan kannattanut ajaa kausi kunnolla, jotta näytöt olisivat olleet sitä luokkaa ja asema sopimuspöydässä parempi. Nyt on turhaa itkeä.
Lappeenrannassa oleva Kimi Circuit -rata lieneekin jatkossa sopiva ympäristö herralle. Tervetuloa ajelemaan, jos vain kantti ja kukkaro kestää.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Rautatiellä kohti "stadia"

Näinhän siinä kävi, että taasen tuli se hetki kun piti lähteä suunnistautumaan kohti pääkaupunkia. Ja junalla, tottakai. Valittuun liikkumismuotoon ei itse juuri voi paljon vaikuttaa, koska työnantaja päättää nuo asiat, ja useimmiten juuri juna on se edullisin ja nopeinkin vaihtoehto siirtymisiin.
Nopeuden osalta tietysti voidaan olla montaa mieltä, koska monesti on saatu lukea noista myöhästymisistä ja ylimääräisistä hidastuksista VR:n menopeleihin, varsinkin Pendolinoon, liittyen. Tälläkin kertaa näytti siltä, että Kouvolan tasalle tultaessa oltaisiin reilusti, 20 min, aikataulusta myöhässä, mutta kuinkas lopulta kävikään. Juna saapui juuri aikataulun mukaan Helsinkiin - hieno juttu.
Lisämaustetta matkantekoon antoi vielä ns. kulttuurien kohtaaminen. Edessäni matkustanut nuori "nörtti" alkoi juttusille kanssani kysellen junan atk-verkosta yms. Ilmeisesti olen itsekin sen verran nörtin näköinen, että osasi kysyä asiaa. Lisäksi henkilö oli erittäin kohtelias kanssamatkustajia kohtaan, sillä hän kysyi takana istujalta luvan, ennenkuin kallisti penkkiä taaksepäin. Viereisessä rivissä istunut, tukeva, "ukkeli" sen sijaan rojautti penkkinsä aika ajoin takana istuvan rouvan syliin.
Niin, ja mitäs siihen sanotte, kun totean että edessäni matkannut nuorukainen tuli tuolta itärajan takaa. Aina ei pidä tuijottaa pelkästään omaan napaan kun asioita arvioi. Ottakaapa opiksi!

perjantai 13. marraskuuta 2009

Aamulennolla

Niin, tämän otsikon alle voisi laittaa tänään useammastakin ajankohtaisesta aiheesta, mutta jätettäköön se nyt parin ilmiön varaan: Air Baltica -lentoyhtiö aloitti tänään virallisesti suorat lennot Lappeenrannasta Viroon ja Riikaan. Kysyntää lennoille on ollut runsaasti ja jos hintataso pidetään kohtuudessa, niin menestystä on luvassa varmaan jatkossakin. Toki tuohon menestykseen varmaan vaikuttaa myös mahdollisuus siirtyä Euroopan sisäisille "halpalennoille" joustavasti Riikasta.
Toinen aamulentoilmiö oli mielenkiintoista seurattavaa, kun taivaalla eteni pienemmissä ja suuremmissa parvissa variksia ja naakkoja. Suunnasta päätellen kohteena ei ollut Baltian maat, vaan paikallinen jätehuoltoyksikkö Kukkuroinmäessä. Noin puolen tunnin lennkeilyn ajalla ehti laskemaan yhteensä 400 varislintua. Todellinen määrä varmasti yli 500 yksilöä. Aktiivisin siirtyminen ajoittuu ajalle puoli tuntia ennen auringonnousua - 2 tuntia auringonnousun jälkeen.
Liikettä ilmatilassa siis riittää.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Matalan tynkä


Matalapaineen reuna kävi kääntymässä ilman suurempia ongelmia. Antoi noin 10 cm lunta mennessään ja samalla suoritti tuon valkaisun luontoon arjen harmauden keskelle.
Puihin kertynyt tykkylumi sen sijaan tuntui aiheuttaneen ongelmia sähkönjalkelulle. Mutta tämähän on tuttu tilanne: jollei sähkönjakelu niin VR sitten takkuilee lumikuorman keskellä.
Onneksi ei ole enää pitkää, kun saadaan nauttia keväästä ja sarastavasta kesästä. Koettakaa kestää.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Myrskymatalaa odotellessa


Hieman myöhässä tämä luvattu lumimyräkkä tuntuu olevan tänä vuonna. Normaalisti se on sattunut tuossa Pyhäinpäivää edeltävänä viikkona tai viimeistään viikonloppuna. No, sen verran pitää antaa kuitenkin periksi, että pienet poikkeamat ovat luonnonkierrossa paikallaan ja jopa odotettavissa.
Tällä hetkellä tosin myskymatalasta ei ole muuta merkkiä kuin tuo ilmanpaineen jyrkkä lasku, mikä alkoi jo eilen iltapäivällä. Tällä hetkellä mennään vielä arvossa 0.600 hPa/h, eli paine käyrä on kuin suuri syöksyrinne.
Jossain vaiheessa sitten saatanee sitä luvattua lumimössöäkin, tosin viimeisimmän ennusteen mukaan jäädään reippaasti tuosta luvatusta 30 cm määrästä. No, kiusa se on pienikin kiusa.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Kinkkukauppaa....


Yksi varmimmista tulevan sesongin merkeistä on alkanut kinkkukauppa marketeissa ja halleissa. Tänäkin vuonna kinkkua saanee niin kotimaista kuin ulkomaistakin. Ja tietysti kilohinnoissa on järkyttävät erot - niinhän sitä tosin pitää ollakin. Eihän sitä muuten ulkomailta kannattaisi possulihaa tänne peräpohjolaan rahdata. Toki kuluttajat voivat ostosasenteillaan vaikuttaa tuohonkin rahtaamiseen, mutta näinä tarkan euron päivinä pitää ottaa sitä mihin rahkeet riittävät ja usein se vaaka sitten kallistuu siihen edullisempaan vaihtoehtoon.
Täällää Kaakkois-Suomessa kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä saadakseen juuri sitä mitä haluaa, sillä markkinoista käy kova kilpailu myös rajan takaa tulevien turistien osalta. Kauppias tuskin katsoo keneltä eurot tulevat. Pitäkää varanne!

Hanomag Sdkfz 251/1



Pienoimallirintamallakin tapahtuu vaikka kaikkia tapahtumia ei tule täällä ilmoitettuakaan. Tykkikaluston ympärillä häärimisen jälkeen on nyt peruskunnostuksen alla vuodelta 1975 oleva saksalaisen miehistönkuljetusvaunun jäljennös. Tamiyan laatutyön huomaa kyllä siinä, että vaikka vuodet ovat kohdelleet vaunua kaltoin, niin vielä siitä vaan saapi ihan näyttävän menopelin. Mutta, niinhän nuo esikuvatkin kärsivät kaikenlaisia vaurioita taistelujen tuoksinassa.
Kuvana hyvin hämyinen kuva - otettuna wep-kameralla, ihan noin kokeilumielessä juuri pintavärinsä saaneesta vaunusta.

Hej.. det är Svenska Dagen idag



Hej, och hälsningarna från Villmanstrand. Det är inte typiskt för mig att skriva här på svenska. No, idag vi har en feast, kallade Svenska Dagen här i Finland. So, jag tyckde att skriva lite svenska här.
Jag försökte att hitta nogon svenska FDC (Firsta Dagen Kuvert), men jag inte lyckades. Jag har över 4000 olika FDC-kuverter från Finland, Åland, Polen och Grönland, men ja kunde inte hitta kuvert med en svenska flag. Det som jag hittade många kånger, var olika Mumin kuverter. So tyckde jag att använda dem här. Mumin och Tove Jansson är mycket typiskt och känd över världen.
Var so goda - här de kommer - Mumins!

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Sataset paukkuivat



No, niin. Tänään se sitten tapahtui ja korttiosastolla sataset paukkuivat oikein kunnolla. Jo aiemmin viikolla tuli ylitettyä tämän vuotuinen 100 kortin raja lähetettyjen osalta, mutta tänään oli sitten postilaatikkoon löytänyt tiensä tuo sadas saapuva kortti. Ja kuinkas ollakaan - komea kortti Alankomaista.
Ja eikä siinä vielä kaikki, sillä postilaatikontäytteeksi oli tulla tupsahtanut reilu joukko QSL-kortteja merkkinä onnistuneista yhteyksistä radioaalloilla. Siis, yhtä korttijuhlaa tämä päivä.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Hyvää "Miestenviikkoa"

Näin, ehkä vuoden synkimmän kuukauden - ainakin valomäärän osalta - kunniaksi on paikallaan toivottaa kaikille "äijille" hyvää miestenviikkoa. Viikkohan huipentuu sitten noihin sunnuntain, 8.11 juhlallisuuksiin.

Täysin turvallinen käyttöjärjestelmä(?)

Monesti kysytään, että mikä on se turvallisin käyttöjärjestelmä noita internetissä liikkuvia pöpöjä vastaan. Mikäli asiaa kuvataan netissä liikkuvien haitakkeiden, virukset ja vakoojat, määrällä, niin paras vaihtoehto on valita surffailualustaksi joku Linux-jakelu tai sitten Mac.

Tämän lisäksi on olemassa oikein hyvä vaihtoehto, mikä tekee järjestelmästä kuin järjestelmästä hyvin turvallisen alustan. Riippumatta siitä, mitä käyttöjärjestelmää koneella ajelet, voit käyttää siinä rinnalla ns. virtuaalityöpöydälle asennettu käyttöjärjestelmää netissä surffailuun ja miksi ei muuhunkin tekemiseen. Esimerkiksi SUN MICROSYSTEMSin VirtualBox - on käyttäjälle ilmainen ja helppokäyttöinen sovellus. Mikäli huono tuuri käy ja netistä tarttuu joku ylimääräinen haitake, on sen poistaminen äärimmäisen helppoa: poistetaan vain tuo pilaantunut levykuva-tiedosto koneelta ja palautetaan puhdas tilalle. Surffailu voi jälleen jatkua, niin kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunutkaan. Luonnollisesti oma käyttöjärjestelmä virtuaalityöpöydän alla on tietämätön siitä, mitä tuolla virtuaalimaailmassa tapahtuu.

Itse olen testaillut systeemiä jossa Windows Vistan kautta luetaan oikeastaan vain netistä postit turvallisen ThunderBird -postiohjelman kautta ja sitten kaikki muu touhuaminen suoritetaan VirtualBoxille asennetun Linux-jakelun kautta. Hyvä, toimiva ja nopea systeemi.

lauantai 31. lokakuuta 2009

Käyttöjärjestelmää kerrakseen

Viimeaikoina on tapahtunut kolme suurta käyttöjärjestelmäpäivitystä tietonikkareiden riemuksi tai suruksi. Viimeisin päivitysversio julkaistiin viime torstaina Ubundu-linxin osalta. Tätä aiemminhan oli Mac OS saanut Lumileopardinsa ja Windows "seiskansa"
Se mikä näitä asioita yhdistää on ainoastaan sana käyttöjärjestelmä kaikki muu onkin sitten hyvin järjestelmäkohtaista.
Siinä missä Windowsin osalta mennään hyvinkin kaupallisuuden nimissä ja maksimivoittoja tavoitellen, on Ubundun ja Mac:n osalta etusijalle laitettu selvästi käyttäjät.
Mac-järjestelmää ei turhaan mainosteta maailman edistykseikkäimmäksi. Jo pieni tutustuminen vahvistaa kyseisen käsityksen. Kerran kokeiltuaan onkin siitä hankala luopua. Windowsin osalta tilanne on luopumisen osalta hieman sama, sillä kerran sille tielle lähdettyään on antanut jo pikkusormensa Bill Gatesille, eikä sitä tahdo saada millään takaisin.
Kahden päivän kokeilussa tuo viimeisin Ubundukin on näyttänyt kyntensä; suomenkielinen asennuspaketti kaikkine laiteajureineen meni kerralla kohdilleen - tämän jälkeen onkin tarpeen tehdä vain niin halutessaan käyttäjäkohtaisia tarkennuksia käyttöliittymään ja antaa porskuttaa.
Tuon Windows 7 osalta on vaikea uskoa todeksi sitä, että suurella rahalla ostettu käyttis ei näköjään edes kaupasta kannetusta uudessa koneessa suostu toimimaan 100%:lla! Lahden suunnalla ovat kantaneet kauppaa takaisin uusia koneita ongelmien takia. Uskomatonta kerrassaan. Markkinavoimat ovat menneet kovasti kuluttajatyytyväisyyden edelle, ja liikkeelle on laskettu vielä pahasti keskeneräinen järjestelmä. Monet asiantuntija ovat sanoneet, että tuo halvin 7-versio, Home Edition, pitäisi jättään suoraan kaupanhyllylle ja tarvittaessa ostaa sitten tuo kalliimpi Professional -versio. Rahastuksen ja huijauksen makua kovasti ilmassa.
Reilu 20 vuotta tietokoneiden kanssa touhunneena kun katsoo huoltotilastoja, niin yli 90 % koneista on ollut jollain Win-softalla, mikä on suorastaan luonnollista, koska järjestelmä on jostain syystä niin yleinen maailmalla. Muiden käyttiksien osalta huollot ovatkin yleensä rajoittuneet uuden järjestelmän asennuksiin/ päivityksiin tai sitten käyttäjätietojen muuttamista uudelle koneelle yms.
Totuus kuitenkin ennen kaikkea: ilman Bill Gatesin tapaista "gurua", atk-ammattilaisilta loppuisi monelta hommat. Järjestelmien ylläpito ja kunnostus se vasta hommaa onkin.
Molempia totuuksia voi ihailla tekstiosion kuvien takaa avautuvista linkeistä. Kiitos!

perjantai 30. lokakuuta 2009

Valoa...

Pieni pakkanen teki aamun kävelykierroksesta oikein nautittavan, ei tarvinnut sohjossa ja mudassa tallustella. Karvatassukin tykkäsi moisesta vaelluksesta.
Pitkästä aikaa on jälleen luonnon omaa valoa mukavasti, jotta valokuvaustakin voi harkita. Aamun kierrokselle tosin sattui tuo perinteinen kämmi - taivaalla oli komeita yläpilvimuodostumia, joita aioin ikuistaa digimedialle, mutta hups, kuinka ollakaan - taskupokkarin muistikortti oli tietysti unohtunut kuva-asemalle kotia, joten se niistä kuvista. Täytyy ilmeisesti korjata virhe ja lähteä hieman katsomaan noita hanhia lähipelloilta ja muistaa varmistaa kamerakaluston toimivuus ennen irtautumista.
Vanhalla kanavauomalla oli mielenkiintoinen tapahtuma menossa kun parvi punatulkkuja oli jäälle laskeutuneena ja keräilivät nokkiinsa. Ilmeisesti rantakasveista oli lentänyt jotain siementä jäälle, josta ne oli helposti poimittavissa.
Mustolan lampi huusi tyhjyyttään tänään, sillä kaikki sorsat olivat kadonneet jonnekin. Pakkanenko lienee laittanut parven liikkeelle. Onhan sorsankin syötävä.

torstai 29. lokakuuta 2009

Ihmettä kerrakseen


Tarkkaan kun katselee ja kuulostelee, niin luonnolla tuntuu olevan aina jotain ihmeellistä ja kummallista tarjottavanaan. Niin, tänäkin aamuna tuolla kanavan laitaa mittaillessa.
Muuttolintuja toki vielä lentelee pienemmissä ja suuremmissa parvissa. Tälle aamulle rekisteröitiin komea laulujoutsenparvi (14 lintua) ja kohta heti perään kanadanhanhiparvi (30 lintua).
Mustolan sinisorsat olivat lähes täysimääräisesti koolla: 60 lintua, joista yksi oli hieman muita unisempi, kun oli jäänyt puistoalueelle nukuskelemaan. Sen verran pää likkui, että tiesi linnun olevan elossa.
Jännin havainto tulikin sitten tuolta kanavapuiston lehmusten luota, kun tuuli oli pudottanut suurehkon ampiaispesän puusta. Pesä oli säilynyt hyvin kasassa ja oli nyt tarkasteltavana puun vieressä nurmikolla. Karvatassusta moinen kummajainen oli hieno tutkittava. Luonnollisesti pesä oli jo tyhjentynyt asukkaista, joten sitä oli helppo tutkia lähemmin.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Sataset paukkuu

Totta se on - sataset paukkuu jälleen kohta. Muutama kuukausi sitten paukkui sataset geokätköilyssä kun sadas purkki tuli etsittyä. Nyt on paukkumassa sataset postikorttirintamalla kun tänään tuli 96. kortti Hollannista postilaatikkoon. Saapas nähdä kuka ehtii pokata tuon 100. korttipaikan. Ehkä jo huomenna...

Tietoturvaa - AVAST

Joskus pitää alistua hieman mainostamaankin hyvää tuotetta kun kerran on sellaisen löytänyt. Niin, ja ilmaista vieläpä. Harvoin ilmainen tuote on päihittänyt monia kaupallisia tuotteita kuten tässä tapauksessa. Kyseessä on siis virustorjuntaan erikoistunut tuote: ALWIL AVAST ANTIVIRUS HOME EDITION.
Monien vertailuiden ja testien kärkipäässä keikkuva tuote, joka tekee sen minkä lupaa ja vieläpä nopeasti! Kotikäyttäjän tarvitsee rekisteröidä tuote, mutta se on pieni vaiva aina vuodeksi tulevasta pöpöturvasta. Kun kaupallinen tuote alkaa ahdistamaan kukkarossa, niin tässä parempi korvike käyttöön.


Tietoturvaa


Tuossa samalla kun on suorittanut noita tietoturvakatsastuksia huollettaville koneille tuli tietenkin vilkaistua samalla omankin koneen konepellin alle. Ja tarvetta näkyi olevan, sillä nopea skannaus toi esille koko joukon turhia rekisterimerkintöjä hidastamasta konetta sekä vielä suuremman joukon noita "pikkuhaitakkeita", jotka tilastoivat nettikäyttäytymistä yms.
No, asiat oli nopeasti korjattu, koska mitään uutta ja mullistavaa ei koneelle ollut ilmaantunut. Niin, tai sitten siellä on jotain niin uutta, etteivät torjuntaohjelmistot sitä vielä tunnista. Tämähän olisi jo enemmän kuin lottovoitto, joten se siitä. Toisaalta nettikoneellani ei ole mitään sellaista joka mahdollista rikollista hurjasti kiinnostaisi; vaarat ovat ihan muut kuin tiedon menetyksessä: joutuminen roskapostittajan orjakoneeksi, mahdollinen keylogger, joka lähettää erityisesti pankkikäytössä olevat tunnukset eteenpäin, yritysvakoiluun liittyvien dokumenttien kopiointia yms. Tältä osinkin voi huokaista helpotuksesta - mitään ko. asioihin viittaavaa ei löytynyt.
Varmuuden maksimoimiseksi päätin tällä kertaa käyttää vielä koko työaseman tutkintaan (skannaukseen) nettipalvelun skanneria. Toki työasemalla on oma virus/haitake -tutkansa, mutta useamman käyttö on aina silloin tällöin paikallaan.
Nettiskannerin valinnassa tulee olla sitten varovainen. Maailmalla liikkuu hyväuskoisten huijaamiseksi erilaisia, ilmaisia tarkastusohjelmistoja, jotka löytävät sitten koneelta vaikka mitä poistettavaa. Jotta poisto onnistuu kunnolla, täytyy ladata ilmainen lisäosa ja tämän jälkeen kone onkin sitten "naapurin" hallinnassa tai täysin lukossa ellei valuuttaa löydy lähetettäväksi.
Itse käytin ESET ONLINE SKANNER -nimistä palvelua. Tämä teki hienosti sen minkä lupasi - tosin jätti jälkensä pyyhkimättä Vistan tiukoista turvallisuusominaisuuksista johtuen. Ohessa kuva tuloksista. Niin, samalla vaivalla piti tarkastaa myös tuon varmistusaseman sisältö, koska on ikävää palauttaa joskus tiedostojen mukana joku ylimääräinen ökömönkiäinen. Nukuttaa paremmin kun tietää, että kaikki on kunnossa.

Tietokonetta: huoltoa osa 3

Kaikkien tietoturvapäivityksien ja skannausten jälkeen todettiin kone puhtaaksi ja siten käyttäjälle turvalliseksi. Harmi vaan, että nykyään tahtoo olla ainakin Windows-maailmassa niin, että heti kun koneen käyttää netissä, niin noita mainostoimistojen haitakkeita pesiytyy koneelle. Nämähän tarkkailevat toki vain nettikäyttäytymistä, jotta osaavat sitten vaikka kohdentaa mainontaa oikein ja tekevät tietysti tilastoja tarkasteltavaksi.
Näistäkin haitakkeista pääsee toki eroon, mutta tuolloin monet sivustot eivät enää toimi kunnolla, joten tältä osin käyttäjä joutuu tekemään ratkaisun - joko tai...
Niinpä - Linux ja Mac -maailmoissa nuo haitat ovat huomattavasti pienempiä.
Mutta, kaikki kaikessa 3 vuotta käytetystä työsemasta saatiin uuden veroinen muutaman tunnin puuhastelulla.



tiistai 27. lokakuuta 2009

Keväinen henkäys

Tälle aamulle voi sanoa, että ulkosalla on suorastaan keväinen henkäys. Lämpötila pitkästä aikaa reilussa seitsemässä plus-asteessa, harmaa pilvimassa kattona, mutta sade antaa vielä odottaa. Se on tuo lämpötila ihmeellinen asia, mutta sen myötähän tuo luontokin pitkälti toimii ja me sen mukana.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Tietokonetta: huoltoa osa 2

Jotta pystyisi vertaamaan saavutettua tulosta, on hyvä ottaa perus parametrit talteen ennenkuin aloittaa hommat. Tässä tapauksessa on kaksi kriittistä arvo, joita tulee seurata: käyttöjärjestelmän käynnistymiseen menevä aika sekä selaimilla haettavan etusivun lataamiseen menevä aika.
Selaimen osalta on toki huomattava se tosiasia, että mitä sivustoa käyttää latauksessa, koska eri palvelimet ovat erilaisten yhteyksien päässä ja ruuhkat yms. aiheuttavat viiveitä latauksessa. Huomioitavaa on myös se, että kerran ladattuaan saattaa seuraava lataus sivustolle tullakin koneen välimuistista eikä neti ylitse, jolloin toiminta on erittäin nopeaa.
Joka tapauksessa tässä parametrit ennen homman aloittamista:
  • XP Home Edition käynnistyminen: 1 min 11 sek.
  • IE 7:n käynnistyminen: 1 min 41 sek. (huomattavan pitkä aika)
  • Firefox käynnistyminen: 6 - 17 sek. (todella nopeaa).
Tarkastelussa koneen suurimmat "roskat" ja "paheet" löytyivätkin IE-selaimen johdannaisina pääosin. Eli ei ihme jos myllyssä oli jotain tahmaa.

Ensimmäisen suoritetun skannauksen perusteella poistettiin vain yksi ns. vakoojaohjelma (mainos), tehtiin 89 korjausta rekisteritiedostoihin, poistettiin liki 7 Mb turhia tiedostoja ja korjattiin 62 eri tavoin tietoturvaan liittyvää asiaa.
Lisäksi tarkastettiin levyn kunto. Kunto todettiin hyväksi eikä BAD-sektoreita ollut. Levylle suoritettu eheytys ilmoitti levyn pirstoituneisuudeksi 2.23%. Ei paljoa - eli suuria asennuksia ja poistoja ei koneella ole tehty. Eheytyksen jälkeen pirstoutuneisuus oli vain 0.01%

Näiden toimenpiteiden jälkeen mitattiin uudelleen em. käynnistymiset.

  • XP Home Edition käynnistyminen: 1 min 3 sek.
  • IE 8 (uusi selain): 4 - 23 sek
  • FireFox: 3 - 12 sek
Erityisellä vakoojapoisto-ohjelmalla löydettiin vielä lisäksi 17 haitaketta, jotka poistettiin samoin tein.

Nyt työasema alkoi ollakin jo hyvin käyttäjäystävällisessä kunnossa. Nopeudet ja latausajat myös täten hyvissä kantimissa.

Jotta homma ei jäisi keskeneräiseksi, pitää ottaa vielä kertaalleen ennen luovutus nuo viimeisimmät Mikrosoftin päivityspaketit, työaseman omien ajureiden päivitykset sekä tarkastaa työasema mahdollisten rootkittien varalta. Rootkitit kun eivät paljastu tavallisilla tietoturvaohjelmistoilla.

Huomisellekin pitää siis jättää jotain. Kiitos Bill Gates!

Tietokonetta: huoltoa osa 1


Sitten onkin aika kytkeä virrat koneeseen ja alkaa itse huoltotoimenpiteisiin. Reilu kolme vuotta aktiivikäytössä olleen tietokoneen kovalevy on varmasti melkoisessa sekamelskassa ja pitää sisällää koko joukon muistoja ainakin internetsurffailusta.
Netistä löytyy koko joukko hyviä ja ilmaisia työkaluja asioiden korjaamiseen ja paranteluun. En ala niitä tässä mainostamaan, vaan tyydyn noin yleisellä tasolla kuvaamaan käytettävää työkalua.

Varmuus on aina fiksuutta, joten ammattinsa osaava tekee korjattavasta levystä ennen korjailuja aina varmuuskopion siltä varalta, että jotain menee pahasti pieleen ja pitääkin saada asiakkaalle palautettua osa tai kokonaan sitä vanhaa levyä. Yllätyksien välttämiseksi pitäisi asiakkaalta pyytää kirjallinen suostumus siihen, että mitään palautettavaa, arvokasta tietoaineistoa ei koneella enää ole. Myöhemmin kun kuvat ja dokumentit ovat kateissa täysasennuksen jäljiltä on vaikea alkaa selittelemään asian luonnetta. Monille koneet ovat vieläkin sen verran outoja laitteita, ettei tule mieleenkään tehdä niitä varmistuksia tai jos ne on tehty, niin ne ovat samalla osiolla kuin itse korjattava käyttöjärjestelmä tai sitten aivan liian vanhoja, yli-ikäisiä.

Tärkeiden tietojen varmistuken jälkeen, suoritin levylle skannausohjelmalla perustutkinnan, jonka perusteella koneelta löytyi pari mainoskilkettä, jotka eivät ole vaarallisia, mutta voivat toki hidastaa toimivuutta.
Lisäksi koneelta löytyi reilusti rekisterivirheitä, eli koneelta menee melkoinen aika kun se yrittää etsiä tiedostoja, joita ei enää ole ko. linkkien päässä olemassakaan. Ohjelmat on poistettu, mutta yleensä niin huonot poisto-ohjelmat, toiminteet jättävät rekisterit koskemattomiksi, jolloin syntyy noita haamuja.
Lisäksi koneelta löytyi suuri joukko väliaikaistiedostoja nettiselailun ja Mikrosoftin tuotteiten jäljiltä. Nämä voivat joissain tapauksissa muodostua tietoturvauhkaksi, kun käyttäjä ei tarkkaan tiedä mitä koneella on vielä tallessa. Aina ei riitä tiedoston poisto ja roskakorin tyhjennys!!!

Tietokonetta: valmistelut


Ei sitten muuta kuin Bill Gatesia kiittäminen ja hommiin ryhtyminen.
Kokemus on osoittanut, että tietokoneen huolto varsinkin vieraan sellaisen on valmisteltava hyvin asioiden jouhevan etenemisen kannalta.
  1. Virtalähteitä tarpeeksi: itse mikro on syytä olla koko ajan virtalähteessä kiinni vaikka akutkin pelaisivat - ei ole ensimmäinen tai viimeinen kerta kun kesken kriittisen toimen virrat loppuu ja koko homma menee ns. pahemman kerran ideksiin. Muiden perusmikrojen kanssa ongelmaa harvoin kohtaa sillä ne eivät tahdo suostua käynnistymään ilman sähkökytkentää hi. Myös asennuksen yhteydessä varmistuksiin käytettävä ulkoinen levyasema tarvitsee oman virtansa. HUOM: älkää viitsikö pelleillä noilla tietokoneesta virran ottavilla systeemeillä. Nuo asemat on tarkoitettu lähinnä kiireisen matkalaisen seuralaiseksi eivätkä ole ollenkaan niin varmatoimisia kuin isot sisaruksensa.
  2. Paperia ja kynä sillä kone antaa välillä ilmoituksia, jotka on hyvä tallentaa paperille. Samalla voi tehdä itselle työlistaa, niin muistaa mitä on tehty ja tekemättä.
  3. Työkalut eli lähinnä ohjelmistoja, jotka kätevästi valmiina USB-tikulla. Muista tarkastaa aina viimeisimmät päivitykset ohjelmistoista.
  4. Alkuperäismediat, sillä isommassa hommassa kun kaikki asennetaan uusiksi tulee eteen alkuperäislevyjen ja sarjanumeroiden käyttö. Ne on hyvä olla muutoinkin aina käsillä.
Näillä eväillä pääsee jo hyvään vauhtiin.

Tietokonetta: ongelma

Sain tuossa käsiini vuodelta 2006 olevan kannettavan Fujitsu Siemens Amilo - tietokoneen. Koneen ongelmana käyttäjän mukaan on sen hitaus. Hitaus ilmenee erityisesti ohjelmien ja etenkin selaimia käytettäessä.
Kone on ollut siis reilu 3 vuotta käytössä ja sille ei ole tehty mitään huoltotoimia. Työaseman hitaus voi johtua hyvin monesta syystä: yleisimmin levyn fragmentoitumisesta, turhien (roska-) -tiedostojen kasaantumisesta levylle, ohjelmien asennuksista ja poistoista jääneistä jäljistä rekisteriin tai sitten pahimmillaan joku ökömönkiäinen on pesiytynyt koneelle.
Tässäpä työsarkaa kerrakseen. Ennen täydellistä uudelleen asennusta pitää koettaa katsella mitä kone on siis syönyt äksyilläkseen.
Niin, ja käyttöjärjestelmänä tuo BG:n luomus XP-home edition.

Syyspäivän köllykkää

Harmaa ja sateinen aamu ei lupaile iltapäivälle oikeastaan sen parempaa. Onneksi ei sentään ole pakkasta ja lunta maassa. Tosin lumipeite toisi hieman ylimääräistä valoa maisemaan.
Vapaa viikko käsillä joten palkkatyön kanssa ei tarvitse hötkyillä onneksi. Koti- ja harrastetöissä riittää onneksi valinnanvaraa tällaisellekin kelille. Aamulla kanavanlaitaa kävellessä tuntui, että vain työhön kiiruhtavat olivat liikkeellä. Jalankulkijoita ja koiranulkoiluttajia ei näkynyt liikkeellä. Onneksi sentään sorsat ja karvatassu pitivät uskollisesti seuraa aamuhämärässä tihkusateen keskellä.
Tälle päivälle ei kannata valokuvauslaitteita ottaa juurikaan esille, sen verran hämärää ja vetistä tuo ulkoilma on. Pitää keskittyä muihin harrasteisiin. Sitähän voisi laittaa vaikka tuon huoltoon tulleen tietokoneen kuntoon ja katsoa sitten mitä seuraavaksi jaksaa. Jätetään nuo nokoset kuitenkin väliin hi....

perjantai 23. lokakuuta 2009

YLE:n hyvää - Nenäpäivä


Punainen nenä ja..... Niinpä, niin - punanenäisiä kansalaisia on liikenteessä. Itse törmäsin punanenäisiin tänään tuolla keskustan torialueen markkinatapahtumassa. Paikallinen YLE:n osasto oli siellä muistuttamassa torikansalaisia Nenäpäivästä ja hieman keräämässä varoja maailman vähäosaisille. Varsinainen Nenäpäivä on sitten 6. marraskuuta, mutta pieni varaslähtö asiaan on ihan hyväksyttävissä.
Nenäpäivä, Red Nose Day, juontaa perinteensä 80-luvun lopulle BBC:n ja Comic Relief -hyvätekeväisyysjärjestön yhteiseen ponnistukseen. Suomessa tapahtumaa on juhlistettu vuodesta 2007 - siis verrattain nuori tapahtuma näin meikäläisittäin.
Ei muuta kuin nenäilemään.

Kyllä syksy on hienoa aikaa


Kiireiden ja arkirutiineiden keskellä ei aina malta pysähtymään ja katsomaan, mitä kaunista luonnolla on tarjota. Jo, oman mielenterveydenkin kannalta olisi hyvä aina silloin tällöin ottaa itseään niskasta kiinni ja antaa seis-käsky asian toteuttamiseksi.
Tässä kuluneella viikolla sai jälleen nauttia mm. siitä ihanuudesta, että työnantaja tarjosi kokonaisen päivän ohjelmineen. Ja mikäs sen hienompaa kuin etsiä luonnonhelmasta sopiva kohde - muu hoituukin sitten lähes itsestään. Mikäs sen mukavampaa kuin urheilla, paistaa makkaraa, kalastaa jne. työajalla. Kun oikein fiilikseen pääsee, niin edes lammen jäätynyt pinta ei saa häirittyä mato-onkintaa, kuten kuva kertoo.

Syysmarkkinat: palloja poikineen


On joitakin asioita, jotka noin tuotteina kuuluvat markkinaperinteeseen. Viipurin rinkelit ovat varmasti se runsaslukuisimpana edustettu tuote. Moni torilla käyskennellyt näkyi poistuneen alueelta vähintään se rinkelipussi kainalossa.
Toinen yhtä merkittävä tuotekokonaisuus on tietysti värikkäät ilmapallot ja nuo "harvinaiset" markkinapallot. Markkinapalloja löytyi peräti yhdeltä lelumyyjältä - hyvä, että perinne edes jollain tavoin on säilymässä.

Syysmarkkinat: tilaihme (?)


Aina jotain uutta. Niin täälläkin kertaa. Taatusti tuoretta leivonnaista oli tarjolla, koska itse leipomo oli nostettu pyörien päälle ja saatu asemiin markkinaplatalle. Vielä kun olisi saatu herkullisia tuoksuja leivontabussin ympäristöön, niin tilanne olisi ollut täydellinen.

Syysmarkkinat


Eipä mennyt ennuste pahoin pieleen syysmarkkinoiden osalta. Räntä-vesisade ja "taivaallinen harmaus" olivat vallitseva käsite säänosalta. Aivan kuten tuossa jonkin aika sitten ennustin täällä. Sinänsä ei vaikea ennustettava, koska kyseinen ilmatyyppi on enemmänkin sääntö kuin poikkeus.
No, töiden lomassa tai paremminkin sanottuna niiden jälkeen tuli vietettyä reilu tunti markkina-alueella kameran kanssa. Mukaan tarttui vain nuo pakolliset markkinarinkelit ja nekin tingittyyn hintaan, tietysti.
Markkina-aluella oli hyvin tilaa kävellä; suurin osa käytävistä olivat lähes tyhjiä. Samoin monista myyntipisteistä puuttui myyjä. Moni myyjä tuntui hieman noituneen säätilaa ja etenkin sitä, ettei tapahtumaa oltu mainostettu paikallisissa medioissa. Nyt näytti siltä, että yleisö ei ollut löytänyt paikalle. Näin monet eurot jäivät tulematta. Harmittavaa myyjien kannalta.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Lokakuun sääkertymää - millejä taivaalta


Syyskuun myötä tuo terminen kesä jäi tältä vuodelta historiaan. Koko lokakuun säätä on turha arvuutella näin puolivälin paremmalla puolella, mutta jotain sentään voidaan jo nyt sanoa varmuudella.
Yksi varmuudella todettavia asioita on se, että vettä tulee tässä kuussa varmasti reilusti ylitse paikallisen keskiarvon. Mittarissa on jo nyt ylitse 72 mm ja lisää sen kuin vain tulee. Parhaimpana päivänä, 4.9, päästiin peräti liki 29 mm vuorokautiseen kerta-annokseen. Muina päivinä on jääty sitten parhaimmillaan tuollaiseen 10 mm vesikuormaan.
Muilta osin lokakuu on ollut ihan nimensä mukainen - ollaan oltu reilusti plussalla kuin myös miinuksellakin lämpötilojen suhteen. Lehtiä on vielä paljon puissa, joten kaikkia lehtikantoja ei pakkaset ole vielä rikkoneet eikä syysmyrskyt puistelleet.
Saas nähdä kuinka tuon lumentulon kanssa sitten käynee. Räntäsateiden osalta ainakin yksi varmimpia merkkejä on tällä viikolla vielä edessä: Lappeenrannan syysmarkkinat!

perjantai 16. lokakuuta 2009

Kanavanlaidalta


Aamulenkki kanavanlaidalle toi pitkästä aikaan uusia luontohavaintoja Mustolanlammelta. Mustolanlampi on tuo vesistöosuus Mälkiän ja Mustolan sulkujen välillä.
Paikalla oli oikein sorsien syyskokous, sillä normaalin reilun 20 sinisorsan lauma oli kasvanut reiluun 60 yksilöön. Joukossa oli lisäksi pari kanadanhanhea tarkkailemassa tilannetta.
Muuttoaurojakin näkyi taivaalla, mutta tällä kertaa kyseessä ei olleet nuo hanhet tai joutsenet vaan tavallisemmat harmaalokit. Lokit olivat matkalla kanavaa myötäillen ruokapaikoilleen Kukkuroinmäen kaatopaikalle tai sitten hieman kauemmas Viipurin kaatopaikalle. Kuvassa tältä aamulta harmaalokkiaura - eli kaikki aurat eivät ole lentäviä hanhia tai joutsenia. Kuva on otettu 90-luvun pienellä taskukameralla, jos joku sitä sattuu ihmettelemään.

Jäätävää

Tälle aamulle olikin varsin erikoinen keli noin tieliikenteen osalta. Ennen kello seitsemää tienpinnat olivat märkiä ja kitkaa oli hyvin pidon osalta. Lähtiessäni uudelleen liikkeelle tuossa klo kahdeksan jälkeen, kun aurinko alkoi jälleen valaisemaan kunnolla, olikin mittari mennyt, kuten tyypillistä auringon noustessa, miinusasteille. Tämähän oli jäädyttänyt tienpinnat siihen kuntoon, että ei tahtonut kesätennareissa pystyssä pysyä. Tätä herkkua kesti onneksi vain reilu tunti, kunnes aurinko loi lämpöä niin paljon, että syntynyt jääpeite suli uudelleen.
Nyt lieneekin jo korkein aika laittaa auton suvikumit talvisäilöön ja ottaa ne piikkirenkaat alle.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Myrskyn poikasta

Aamulenkillä tuli todettua, että syksy on edennyt siihen pisteeseen, jolloin myrskytuuli yrittää tempoa viimeisetkin lehdykät puista. Samalla tuo tuuli tiedenkin aiheuttaa rajuja muutoksia tuossa lämpötilassa. Tuulen myötä noin nolla-asteen tienoilla pyörinyt pohjoisen puoleinen tuuli saa ilman tuntumaan reilulta -2 C:n pakkaselta. Puuskissa tuo hyytävyystekijä tietysti vielä lisääntyy.
Eilen oli vielä hanhiparvia liikkeellä, mutta tänään oli havaittavissa vain lokkeja ja rastaita suuremmissa määrin. Niin, ja olipa jokunen aikainen aloittanut jo lintujen talviruokinnankin - tiaisilla siis juhlat!

tiistai 13. lokakuuta 2009

Enonkoskella 9.-12.10.2009

Pitennetty viikonvaihde Etelä-Savossa tarjosi ainakin säiden osalta monipuolisen valikoiman. Onneksi sentään suurimman osan ajasta saatiin nautiskella auringonpaisteesta vaikka lämpötila päivälläkään hädin tuskin ylitti + 5 C:en. Pienet yöpakkaset kuuluivat tiedenkin jo kuvioon. Suppilovahveroita olikin mukava keräillä kun ei ollut haittaa hirvikärpäsistä ja itse sienetkin oli mukavasti noukittavissa suurehkoina jääkimppuina. Sulatuksen, puhdistuksen ja kuivauksen jälkeen niistä tuleekin sitten talveksi hyvää lisuketta ruokapöytään.
Luonto jaksoi vielä antaa makua kesästä, sillä viikonloppuna lentelivät vielä nokkosperhoset pihamaalla ja mikä hauskinta, kävi itse lepakkokin moikkaamassa detektorille saunan terassilla.
Näin syksyisin tietysti kannattaa aina välillä kurkkailla noille viljelyksillekin, sillä siellä saattaa olla muuttolintuja näytillä. Nytkin oli Louhen kylän kohdalla komeat joutsenparvet ruokailemassa pellolla, niin mennessä kuin paluumarssinkin aikana.
Kuvat ovatkin tuoretta satoa: kesän viimeisiä lenteleviä nokkosperhosia sekä Louhen joutsenia. Terhojen kimpussa touhuava orava kuuluu tietysti syksynkuvaan sekin.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

HELSINKI: hullutusta

Se on näköjään yksi varmimmista syksyn merkeistä pääkaupungissa, kun suuri joukko ihmisiä juoksee paikasta toiseen keltaiset muovikassit käsissä. Voisi sanoa, että oikein eräänlaista tilataidetta omassa lajissaan.
Kyseessähän on tietysti erään kauppajätin vuotuinen tapahtuma, jossa asiakkaita houkutellaan monenlaisilla tarjouksilla ostoksille. Se, mikä saa yleisömassat liikkumaan runsaslukuisina on kauppiaan keksimä kikka laittaa osa tuotteista tarjoukseen vain yhden päivän ajalle ja täydentää tarjontaa vielä viimehetken tarjouksilla, jotka ilmoitetaan vain itse kaupassa. Eli ken houkutukseen tarttuu on mentävä kiltisti muiden mukana.
Tarjouslehdyköitä tutkiessa tuntuu siltä, että kuinkahan moni on oikeasti vertaillut tuotteita ja hintoja ennen ostopäätöstä, koska monissa tuotteissa tuo alennus on erittäin marginaalinen, lähes olematon. Toki juuri niitä sisäänheittotuotteitakin löytyy tarjonnasta - eri asia sitten sattuuko juuri ko. tuotetta tarvitsemaan, vai meneekö ns. joukkohysterian mukana ja ostaa.
Mielenkiintoista tuo "kauppapsykologia", eiköstä vaan.

HELSINKI: myrskymatalaa

Ilmatieteen laitokselle täysi kymppi ennusteesta - lännestä saapunut myrskymatala saapui lähes aikataulun mukaisesti pääkaupunkiseudulle. Aamuyöstä alkanut sade ja tuuli hiljenivät vasta iltamyöhällä.
Työpäivän jälkeen oli mielenkiintoista tehdä tuo perinteinen Töölönlahden lenkki. Liikkujia ei ollut todellakaan ruuhkaksi saakka, vain muutamat vannoutuneimmat ulkoilijat näkyivät olevan liikkeellä. Vedenpintakin oli sen verran korkealla, että sorsat pääsivät paikoin uimaan jalkakäytävillä. Olipa sekaan eksynyt yksi puolikesy joutsenkin.
Paluumarssilla piti koukata tuon kasvitieteellisen puutarhan kautta. Paikallinen työvoima teki syystöitä ja varmasti ihmetteli yksittäista botanistia kasvustoja ihailemassa.

tiistai 6. lokakuuta 2009

HELSINKI: myrskyn merkit

Myrskyn merkit ovat jälleen ilmassa. Tänään olikin juuri sellainen "tyyntä myrskyn edellä" -säätila. Käytännössä siis oikein komea syyspäivä. Huomiselle onkin sitten syytä muuttaa hieman pukeutumista ulkoilun osalta, sillä sadetta ja tuulta on luvassa ihan kunnolla. Tätähän se syksy on - ei voi edes valittaa.

HELSINKI: jopas nyt jotakin

Johan on aikoihin eletty, kun ei kerran eduskunnan virkamiehiin enää voi luottaa! Tässähän voisi sanoa, että omat koirat purivat - ja kunnolla. Luotettava, vastuuntuntoinen henkilö päätti ja otti kavaltaa eduskunnan urheilukerholta muutaman kymmenen tuhatta euroa omiin tarkoituksiin. No, tässä, niin kuin monessa muussakin tapauksessa osoittautui jälleen todeksi se sanonta että "ahneella on paskainen loppu". Niin, ja joskus se paraskin rosvo tekee sen viimeisen virheen ja jää kiinni.
Ihmisiähän sitä kaikki ollaan ja tuonkin kokoiseen laitokseen kuin eduskunta mahtuu monenlaista töppösen kuluttajaa. Herää vaan kysymys - onkohan vielä sitä kaikkein suurinta rosvoa tavoitettu?

HELSINKI: mitä ihmettä?

Mitä ihmettä? Jokin asia on noin alitajunnassa jäänyt vaivaamaan kun on tarponut pitkin ja poikin Helsinkin katuja viimeaikoina. Tänään se sitten selvisi aivan yllättäen. Pääkaupunkimme on näköjään muuttumassa tai jo muuttunut ns. kerjäläisten valtakunnaksi. Kadunvarret ja kulmaukset on hyvin kansoitettu noiden "kuppikansalaisten" toimesta. Onneksi eivät käy vaatteisiin kiinni. Tämän takia ne varmaan saavatkin olla piristämässä katukuvaa.
Hassua vaan, että esim. Pietarin miljoonakaupungin keskustassa ei kyseistä ilmiötä ole havaittavissa. Maassa maan tavalla, kuten sanotaan.

HELSINKI: Silakkaa

Työtehtävät toivat jälleen asioimaan tänne pääkaupunkiseudulle. Tuossa työmatkan lomassa on ollut helppo poiketa kauppatorin apajapaikoille ihmettelemään kalajalostuksen viimeisimpiä "hullutuksia". Vuotuiset silakkamarkkinat tarjoavat tähän oivan tilaisuuden. Kuten nimi velvoittaa, on silakka markkinoiden kunkku.
Voi sitä marinaadien runsautta, jota on keksitty käyttää silakan maustamisessa. Luulisi, että vuosi vuodelta ideat liemien osalta alkavat käydä vähiin, mutta mitä vielä. Tänä vuonna voiton vei mustaherukka-silakka. Varsin mielenkiintoinen makuyhdistelmä varmaan.
Tuleville vuosille voisin antaa pari hyvää vihjettä marinadin osalta - näitä ei torilta vielä löytynyt: katajanmarja-gin -silakka, konjakkimarinoitu-silakka, mansikka-silakka, tatti-/vahverosilakka jne.
Markkinatapahtuma on siitäkin hieno tapahtuma, että ei tarvitse ostaa itseään kipeäksi silakkapurkkien osalta, sillä runsaas myyntitarjonta takaa sen, että maistiaisia riittää. Maussa pysyy siis hyvin ilman ostovelvoitettakin.

ITELLA supistaa

Mediasta on saatu lukea, että Itella supistaa rajulla kädellä noita lajittelukeskuksia henkilöstön osalta ja panostaa automatiikkaan. Vähentyvässä postiliikenteessä on kaikki asiat optimoitava tarvittavan voiton saavuttamiseksi. Sellaistahan se business on. Sähköiset mediat ovat, kuten todettukin, aiheuttaneen tämän taantuman postipalveluissa. Koska sinä muuten viimeksi lähetit kirjeen tai kortin perinteiseen tapaan? Niinpä, hyvä kysymys - monet tuskin muistavatkaan kyseistä tapahtumaa. Monella tuo hetki ajoittuu joulukortin lähettämiseen.
Tällä kertaa onkin helppo ihmetellä asiaa, koska oma pesä on ns. puhdas: tänä vuonna on tullut käytettyä ITELLA:n postipalveluja enemmän kuin vuosiin: paketteja on lähtenyt liikkeelle reilu 30, kirjeitä n. 40 ja postikorttien määrä hipoo kohta 100 ja mennee ylitsekin ennen vuodenvaihdetta. Nopeasti laskettuna jos edes puolet kirjoitustaitoisista suomalaisista lähettäisi puolet tästä määrästä, joutuisi Itellakin tuumaamaan uusien lajittelukeskuksien lisäämistä.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Ole korvaamaton!


Maanantaina 5.10.2009 vietetään Euroopan elinsiirtopäivää. Arvokasta asiaa tuodaan esille erilaisissa yleisötilaisuuksissa ja elinluovutuskortteja tuodaan saataville kauppakeskuksiin, yrityksiin ja moniin muihin paikkoihin joissa ihmsiä liikkuu.
Hyvä asia, joka on kuitenkin melko monelle tuntematon suuruus, vaikka tutkimuksen mukaan suomalaisista on 20 prosenttia jo allekirjoittanut oman elinluovutuskorttinsa.
Elinten luovuttajista on aina pulaa, vaikka ilman luovutustodistustakin voidaan elimiä ottaa *uusiokäyttöön* omaisten suostumuksella. Kortti tekee asiat vaan paljon helpommiksi ja yksinkertaisimmiksi. Joskushan saattaa olla tilanne vain hetkistä kiinni, voidaanko vainajan jotain elintä ottaa uusiokäyttöön - tuolloin ei ole aikaa mennä kyselemään enää lupia omaisilta. Niin, ja monesti siinä tilanteessa jää lupa saamatta - onhan läheisen poismeno muutoinkin jo tarpeeksi kauhea sulateltavaksi.
Lisätietoja aiheesta ja sen sisällöstä kannattaa käydä katsomassa täältä. Sieltä voi mm. tulostaa tai tilata oman korttinsa ja ottaa vaikka mukaan haastekampanjaan. EIKÄ MAKSA KUIN VAIVAN!

tiistai 29. syyskuuta 2009

KATYN 1940


Lisää murheellisia tapahtumia, nyt tosin ei ihan lähihistoriasta, mutta kuitenkin. Kaikki varmaan tietää ja muistaa Natzi-Saksan tekemät puhdistukset toisen maailmansodan aikana. Tämä Neuvostoliiton tekemä puhdistus on sen sijaan jäänyt paljon vähemmälle huomiolle. Kukapa sitä nyt haluaisi mainettaan tahrata ja käsiään liata moisella. Totuushan kuitenkin on, että puhdistusoperaatiossa teloitettiin 21 857 puolalaista upseeria ja älymystön edustajaa.
Mielenkiintoisen lisäpointin asialle tekee se, että alunperin Katynin metsikkö oli varattu suomalaisille upseereille ja suojeluskuntalaisille viimeiseksi leiri- ja teloituspaikaksi. Suomen onneksi puolustus kesti eikä tätä murhenäytelmää nähty.
Lisää seikkaperäistä informaatiota aiheesta löytyy täältä. Ei liene ihmeellistä, että Neuvostovenäjän suurista postiarkistoista ei löydy tapahtumalle päivättyä tuotetta. Tämän takia pitääkin tyytyä tähän tyyliteltyyn puolalaiseen julkaisuun.

maanantai 28. syyskuuta 2009

MV ESTONIA 28.9.1994


Meriliikenteen osalta päivämäärä 28.9.1994 jäi varmasti monien mieleen. Vielä vuosikymmenien jälkeenkin tapaus Estonia tuntuu vähän liiankin tuoreelta. Haaksirikkoja ja onnettomuuksiahan on sattunut pitkin poikin merihistoriaa, mutta tuollainen lähialueelle sattunut katastrofi painuu hyvin syvälle mieleen.
Niille, jotka haluavat kerrata tapahtumien kulkua tai muuten vain tutkia asiaa puolueettomalta näkökannalta suosittelen iltalukemiseksi MV ESTONIA:n tutkimuksen loppuraporttia. 228 sivuinen raportti kuva- ja piirosliitteineen antaa hyvän kuvan tapahtumien kulusta ja jatkokäsittelystä. Raporttia voi tiedustella vaikka kirjastosta tunnuksella: ISBN 951-37-2951-6

Kesäinen viikonvaihde takana

Syystunnelmissa, mutta silti kesäisen oloinen viikonvaihde vielä näin syyskuun lopulle osui kohdalle. Etelä-Savon suunnalla sää toki oli perjantaina vielä melkoisen kylmä - yöllä jopa hieman nollarajan alapuolella käyden. Lauantain osalta tilanne muuttui kokonaan lämpöiseen suuntaan, eikä edes yöllä lämmöt pudonneet alle + 10 asteen. Ilman voimakasta tuulta, olo päivällä olisi saattanut olla jopa "helteinen".
Perhosilla alkaa olla ravintokasvit, kukinnot hieman vähissä, mutta vielä löytyi paikalta muutama rohkea nokkos- ja ohdakeperhonen.
Lintumaailmassa oli nuo loppukesän normaalit syyskiireet havaittavissa. Suuret linnut kuten hanhet antoivat vielä odottaa muuttoparviaan.
Kasviosaston puolelta sienikoriin löytyi vielä runsaasti kanttarellejä sekä tietysti vahveroita. Herkkuja kerrakseen.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Sputnik 1 / 2


4. lokakuuta 1957 Neuvostoliitto laukaisi maata kiertävälle radalle ensimmäisen tekokuun, joka sai nimekseen Sputnik. Tuosta ajankohdasta alkoi käytännössä ihmisen avaruuden valloittaminen. Voi vain kuvitella sitä innostuneisuutta mikä oli taivaalle tähystellessä ja sitä riemua kun omin silmin saattoi havaita Sputnikin etenemässä kiertoradallaan. Nykyisinhän tuo havainnointi olisi paljon vaikeampaa, koska kiertoradalla on satoja muitakin kiertolaisia. Sputnikin lähettämät radiosignaalit tulivat myös tutuiksi monille.
Vuonna 1997 Sputnik-projekti sai jatkoa, kun Venäläis-Ranskalaisen yhteistyön tuloksena vapautettiin maata kiertävälle radalle Sputnikin kopio; 40 vuotta Sputnik 1:n laukaisun jälkeen. Nyt oli uudella sukupolvella mahdollisuus herkistyä kuuntelemaan avaruussignaaleja. Itse oli tietysti innolla tarkkailemassa Sputnik 2:n etenemistä ja laitoinpa lopulta signaaliraportin Sputnikin isännille. Tuosta kiitoksena tuli sitten aikanaa kuvan diplomi. Hauska muisto vuosien takaa.

Yöukkosia 24.-25.9

Yö virkuille oli tarjolla viimeyönä mielenkiintoista valoshowta. Suomenlahden perukassa paukutellut ukkosrintama antoi komeea välkettä myös Lappeenrannan horisonttiin.
Kirkas tähtitaivas ja salamat olivat jännä yhdistelmä. Voisi vaikka luonnehtia elosalamoinniksi, koska tuo ukkosen jyminä jäi puuttumaan efektistä.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Rengastushistoriaa vuosien varrelta

Kaiken muun postin ohella oli postilaatikkoon ilmestynyt pitkästä aikaa kuulumisia rengastustoimiston suunnalta. Yleensähän se merkitsee jonkun rengastamani linnun löytymistä. Näin tälläkin kertaa. Lokit ovat kookkaina lintuina tunnetusti melkoisen pitkäikäisiä. Harmaalokki on näitä sisävesien suurimpia ja ehkä myös vihaituimpia lokkeja. Monia vaaroja vaanii vuosien varrella. Tämäkin yksilö on useaan otteeseen havaittua kaatopaikoilta - onneksi hyvässä kunnossa, joten vuodet karttuvat vielä. Tällä hetkellä linnulla on ikää komeasti n. 12 vuotta! Lukiessa rengastusraporttia ajatukset väistämättä vierivät vuoteen 1996, jolloin heinäkuun lopulla sattui kohdalle juuri lentomaan opetellut harmaalokin poikanen. Biometristen tietojen tallentamisen jälkeen lintu sai virallisen alumiinirenkaan lisäksi havainnointia helpottavan värirenkaan. Värirenkaan avulla lintu voidaan tunnistaa pitkänkin matkan päästä. Toivotaan, että linnun historia vielä jatkuu mukavien kontrollien merkeissä jatkossakin.

Tähtiharrastusviikko


Tähtiharrastusviikko jatkuu ja tv-media on tullut viikon aiheeseen mukavasti mukaan. Ohjelmatietojen mukaan tänään löytyy runsaasti tähtitieteeseen liittyvää jutustelua näköradiosta. Kannattaa käydä tarkastamassa tilanne. Erityisesti YLE Teema -kanava on mukana tapahtumissa.
Tällä kertaa laitetaan kuvakoristukseksi jälleen Neuvostoliittolaista tuotantoa vuosien takaa. Tarkkaavaiset katsojat huomaavatkin, että CCCP-Afganista -yhteislentoa juhlivassa kuoressa on leimat suoraan Baikonurin avaruuskeskuksesta! Toinen kuori juhlistaa taasen ensimmäisen raketin lähettämistä kuu-tutkimuksen nimissä. Varsin ajankohtainen aihe, sillä aamun tietojen mukaan Intia on ilmoittanut onnistuneen haitsemaan omalla luotaimellaan veden muodostumista kuussa.

Tähtiharrastusviikko 21.-27.9.2009

Tähtitieteen kansainvälisen vuoden 2009 merkeissä vietetään kuluvalla viikolla tähtiharrastusviikkoa. Viikon tiimoilta järjestetään eri paikkakunnilla teemaan kuuluvia tapahtumia. Viimeisimmän listan tapahtumista voi tarkastaa URSA:n sivustoilta.
Itse juhlista viikkoa esittelemällä joitakin aiheeseen liittyviä kohteita laajasta FDC-kokoelmastani. (FDC = ensipäivänkuori).
Itäisessä naapurimaassamme on ymmärretty pitkään postimerkkeilyn merkitys erilaisessa "mainonnassa". Avaruuteen liittyvät aiheet ovat luonnollisesti korkeassa asemassa, onhan kyseessä yksi johtavista avaruusvaltioista ja avaruuden valloittajista. Itselläni laajan kokoelman ensipäiväkuoret ajoittuvat lähes kokonaan Neuvostoliiton ajalle, jolloin kaikki avaruustutkimus oli sangen uutta ja paljon huomiota osakseen saavaa. Voisi sanoa, että miltei jokaisesta tapahtumasta julkaistiin oma postimerkki ja FDC-kuori.
Tällä kertaa esittelyssä vuonna 1982 julkaistu Sputnikin -25-vuotis historiaa juhlistanut kokonaisuus. Toisena esittelyssä kuori, joka juhlistaa samana vuonna (1982) suoritettua kansainvälistä avaruuslentoa ranskalaisten kanssa.

Keinoäly (AI) ja minä: muuttolintujen matkassa

Keinoäly eli tuttavallisemmin AI on tullut hyödyksemme tai sitten kiusaksemme - kuinka vaan. Ainakin bittitekniikan osalta hyvin monet järje...