maanantai 24. elokuuta 2009

Ukkosta ilmassa


Vaihteeksi pienen kirja-arvostelun parissa. Posteljooni toi perjantaina pienen lukunautinnon uutukaisen kirjan muodossa. Postilaatikkoon oli tiensä löytänyt uutukainen kirja "Ukkosta ilmassa". Kirja kuuluu URSA:n julkaisuihin ja on päivitetty painos vuonna 1993 ilmestyneeseen kirjaan "Ukkonen ja salamat (Tuomi 1993). Tuo kirja on jo loppuunmyyty, mutta kirjastoista ja antikvariaateista kyseistäkin opusta varmasti vielä löytyy.
Tarvetta etsimiselle ei kuitenkaan ole ellei historia kiinnosta, sillä tämä nyt julkaistu kirja päivittää mainiolla tavalla vuoden 1993 aineiston ja lisää kansien väliin koko joukon uutta tieteelle vielä vuonna 1993 osin tuntematontakin aineistoa. Onhan tuo havainnointitekniikkakin kehittynyt vuosien saatossa. Kirja on kirjoitettu erittäin kansantajuisella kielellä, sortumatta pitkälle meneviin tieteellisiin yksityiskohtiin. Tosin, ne asiat joiden kuvaaminen tarvitsee hieman syvempää tieteellistä näkemystä on myös otettu mukaan.
Uskaltaisin väittää, että kirjan luettua avoimet kysymykset ukkosen ympäriltä täällä pohjolassa vähenevät lähes 100%. Teos on siis hyvin kattava vaikka ukkonen ilmiönä onkin melkoisen monipuolinen. Eipä muuta kuin etsikää teos käsiinne tai hankkikaa se suoraan Ursan nettikaupasta - hintakaan ei varmasti ole este.
Kirja: Ukkosta ilmassa
Tekijät: Tapio J. Tuomi ja Antti Mäkelä
ISBN:978-952-5329-78-0
Ursan julkaisuja 116

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VarAC:lla maailmalle jälleen

  28 MHz avautuu jälleen (kuva 1) Auringonpilkut ovat lisääntyneet jälleen ja siten myös heijastukset ionosfäärien ylemmissä kerroksissa kor...