perjantai 11. syyskuuta 2009

Syksyn havinaa


Viimeyön jäljiltä oli tuo lämpömittarikin käynyt alle viiden asteen. Hieman kolean tuntuinenhan tuo aamu vielä auringon noustessa oli, mutta nopeasti se tuo kaasupallo saa ilman jälleen lämpimäksi.
Tuollainen kylmä jakso saa luontoon uutta väriä - jotkut nimittävät sitä ruskaksi. Miten tahansa, mutta komea on väriloisto, kunnes lehtikannat tiputtavat nuo lehdet haravoijien iloksi maahan.
Kanavan laidalla aamulla kävellessä oli oikein hieno tunnelma, kun aivan tyynellä veden pinnalla oli liikkeellä suuria sumulauttoja, joiden sisässä saattoi havaita sorsia uiskentelemassa.
Myös villien tienvarsiruusujen marjat ovat satokautensa huipussa. Viherpeipot ainakin osaavat pitää puolensa tuon vitaminipommin osalta kuten toisessa kuvassa näkyy.
Perhosbaarin osalta paikalle oli ennättäneet vielä kummallinen joukko kärpäsiä ja ampiaisia. Isot päiväperhoset olivat jo jatkaneet vaelluksiaan tai poistuneet omille talvehtimispaikoilleen. Nokkosperhosia oli liikkeellä, mutta nämä eivät tukeudu baarin antimiin.
Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin kohta pitäisi kanavanlaidan sembramäntyihin ilmestyä noita Siperian vaeltajia, pähkinähakkeja. Nyt paikalla oli lähinnä vain uteliaita oravia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VarAC:lla maailmalle jälleen

  28 MHz avautuu jälleen (kuva 1) Auringonpilkut ovat lisääntyneet jälleen ja siten myös heijastukset ionosfäärien ylemmissä kerroksissa kor...