perjantai 19. elokuuta 2011

Vihdoinkin - ne ovat täällä

Jo tolkuttoman pitkäksi venyneen sadejakson jälkeen alkoi se aurinkokin jälleen paistelemaan. Hetken jo luulin, että säänhaltija oli huumaantunut noista perhosbaarin ihanista aromeista siinä määrin, ettei enää osannut pilviä pois puhallella.
No, tänään se kuitenkin tapahtui ja aurinko pääsi esiin. Samalla kävin pikaisesti hieman lisäämässä aromia baarijuomiin ja kuinkas ollakaan, nyt ovat jo ensimmäiset suruvaipat paikalla.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

"Poika" muhimassa

Kotikulmille kesälaitumilta palatessa huomio kiintyi vähäiseen päiväperhosesiintymiseen. Mielenkiintoista, sillä ainakin Etelä-Savon suunnalla suuret päiväperhoset esiintyivät melkoisen runsaina saderintamien tuloon saakka.
No, tätä ei kannata pitkään murehtia, vaan pitää laittaa baariosasto kuntoon, joten ainakin sopivaa tarjontaa perhoille on luvassa lähipäivinä.
Pienellä käymisreaktiolla höystetty perhosuute onkin valmistumassa ja viimeistään huomenna valmiina tarjottavaksi baaripisteillä. On sen verran hyvät aromit, että luulisi vaikka hieman harvinaisempienkin vaeltajien vierailevan kohteella.

perjantai 12. elokuuta 2011

Etätyötä tekemään

Maistuisiko etätyöpäivä? Suomessa vietetään ensi kuussa, perjantaina 16. syyskuuta, ensimmäistä kansallista etätyöpäivää. Työntekijöitä ja ammatinharjoittajia kannustetaan työskentelemään yhä useammin kotoa käsin tai eri paikoista. Työnantajia rohkaistaan tarjoamaan työtekijöille mahdollisuus kokeilla etätyötä kansallisena etätyöpäivänä.
Etätyöpäivä haastaa yritykset ja työntekijät etätyöpäivän viettoon osoitteessa www.etatyopaiva.fi Verkkosivuilla voi
ilmoittaa etätyöpäivänä säästyneet työmatkakilometrit ja sivun laskuri ilmoittaa vähentyneiden hiilidioksidipäästöjen määrän. Sivustolta löytyy myös ohjeita ja työkaluja säännöllisen etätyön toteuttamiseen.
Omalla kohdallani tuo säästynyt hiilidioksidipäästön määrä on niinkin suuri kuin 15840 g (CO2) 

OH5KUY // ARi

Oma valokuva

Born: March 1965
Married with Leila
Other familymembers:
  • Sina (1991) girl 
  • Aapo (2007) Tibetan spaniel (!2013!)
  • Tapsa (2013) Hamster (!2014!)
  • Wiljo (1985) Turtle
 
Hamradio operator since 1991.
Using callsign: OH5KUY

Twitter