torstai 11. lokakuuta 2012

RYS...RYS.....SÄ

Tuo suuri ja mahtava idän, Stalinistinen, valtio on jälleen alkanut kolkuttelemaan kilpeään. Ilmeisesti tuo pienellä viekkaudella valittu presidentin kuvatus on alkanut pelkäämään, että hän jää ihan muun maailmanpoliittisen keskustelun varjoon ja koko valtio on kuin irvikuva todellisesta maailmasta. Tällaisen vaikutelman saa kun tarkastelee lähemmin noita rajantakaisia ihmeitä.
Eikä ihmeen perusteita tarvitse kaukaa hakea, eikä siihen tarvita edes sitä kuuluisaa suurennuslasiakaan: yksi maailman rikkaimpia valtioita mm. luonnonvaroiltaan, mutta silti:

1. suuri osa kansaa näkee nälkää ja elää köyhyystason alapuolella
2. pieni osa, ns. rikkaista elää makeasti juuri näiden vähäosaisten kustannuksella
3. ei osata tehdä yksinkertaisimpiakaan asioita kunnolla; katsokaapa joskus sitä kuuluisaa venäläistä pientalo- ja kerrostalorakentamista. Niinpä - apua on pitänyt hakea lännestä rakennusprojekteihin. Näin taisi olla jo Tsaarin aikaankin.
4. tiestön kunnosta ei kannata mainita mitään. sen on jokainen kumitassuilla Venäjällä liikkunut saanut huomata kongreettisesti.
5. asevarusteluun ollaan kyllä valmiit sijoittamaan valuuttaa, mutta ei sitten juuri muuhun: pääasia, että presidentti ja lähipiiri voivat hyvin.

Niin, on se vaan järkyttävää katsella, kun valtio joka on aikoinaan tehnyt merkittävää avaruushistoriaa, on nykyään vähän niin kuin sylkykupin asemassa monilta osin.

Melkoinen "nalle" tuo idän karhu siis - koko suuri, turkki huonosti hoidettu ja nuhraantunut, haavoittuneena tosi vaarallinen.

PS: viimeisimmän tiedon mukaan ovat kuulemma ajamassa alas tuota paikallista Itellan asiamiestäkin, kun ei kuulemma enää mahdu rys...n laatikot varastoon. On se ihme kun kansalaiset eivät voi luottaa oman maansa postitoimistoonkaan, vaan pitää paketit tilailla ulkomaille. Tosin kukapa luottaisi Venäjän postipalveluun noin yleisestikkään. Harmittavaa, mutta totta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VarAC:lla maailmalle jälleen

  28 MHz avautuu jälleen (kuva 1) Auringonpilkut ovat lisääntyneet jälleen ja siten myös heijastukset ionosfäärien ylemmissä kerroksissa kor...