perjantai 29. maaliskuuta 2013

Helposti Helsingissä

Otsikon mukaisesti ollaan vaimon kanssa viettämässä Pääsiäistä Helsingin suunnalla - sukulaisten riesana hi.. Kevät on todella pitkällä vaikka maisemasta onkin helposti havaittavissa, että lunta on tullut jopa enemmän kuin kaakonkulmalla.
Onhan se mukavaa kun aurinko lämmittää ja kevään lintuset pitävät jo komeita konsertteja: tiaiset, viherpeipot ja mustarastaat etunenässä. Toki pieniä lokkiparvia oli jo myös liikkeellä.
Sukuloinnin kannalta tuli nyt samalla hieman pakollinen "Cityhalkaisu", koska oli Itä-Helsingin suunnalta siirryttävä käymään välillä tupaantuliaisissa Espoon suunnalla. Homma oli tietysti helppo noin teknisesti, koska riitti kun laittoi navigaattoriin koordinaatit ja valitsi reitin. Koska erilaisia reittivaihtoehtoja oli peräti kolme, ja jokainen liki samanmittainen tuli arvottua menomatkalle numero 2. Paluureitti tulikin sitten ykkösen kautta ja suoraan keskustan lävitse. Nyt ei ollut ongelmaa liikenteen osalta, koska näin juhlapyhänä ei paljoa liikkujia ollut. Siinä sopi hieman hitaamminkin ajella ja ihailla kaupunkinäkymää.
Ruuhkapäivinä, arkena, ei tähän urotekoon ihan helposti itseään yllyttäisikään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusi tulokas kotiverkkoon, osa 2

Raspi ja TFT-näyttä 7"  Osaset alkoivat olla ns. koolla, joten oli aika laittaa laitteisto tulille. Raspia lukuun ottamatta kaikki tarv...