perjantai 26. huhtikuuta 2013

Aamuluonnossa - RASTASTELUA

Kevät se on energiaa täynnä: kasvien silmut kasvavat lähes silmissä ja lintumaailmassa on sellainen touhu päällä, että "alta pois". Tänäänkin oli luontokuva täyttynyt jälleen uudesta tulijasta, joka kuulutti tuttua reviiriänsä näkyvällä paikalla, pihakoivun latvassa lauleskellen: leppälintu oli saapunut paikalle. Nyt olisi uusia pönttöjäkin tarjolla tälle pariskunnalle.
Mutta se, joka sai tänään erityisesti seisahtumaan ja ihmettelemään oli tuo rastasyhdyskunnan armoton touhuaminen tuolla kanavapuiston reunamalla. Reviirit oli suurimmalta osin jo vallattu ja nyt olikin aika sitten laittaa pesämaljat kuntoon. Runsaasti kuloheinää ja pikkurisuja siirtyikin nurmikolta metsänreunan oksistoon. Samalla naaraspuoliset yksilöt juoksentelivat pitkin oksia ikään kuin keimaillakseen pyrstö pystyssä uroksilleen. Touhua siis riitti jokalähtöön. Ohessa pieni kuvakollaasi tapahtumista.

Pesätarvikkeet saavat kyytiä

Pesälle matka

Tämä räkätti ei ollut varma onko kahlaaja vai ei

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VarAC:lla maailmalle jälleen

  28 MHz avautuu jälleen (kuva 1) Auringonpilkut ovat lisääntyneet jälleen ja siten myös heijastukset ionosfäärien ylemmissä kerroksissa kor...