keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Armeijaa tarvitaan jatkossakin

Suomen armeijan salainen ase (?)

Maailmassa noita kriisipesäkkeitä tuntuu riittävän ja uusiakin syntyvän. Kyllähän nuo erilaiset konfliktit laittavat ajattelemaan tuota kotimaankin maanpuolustusta ja sen tulevaisuutta.

Viimeisimmässä kertausharjoituksessa oli hieno huomata, että vaikka määrärahat ovat maapuolustuksen osalla pienentyneet, silti uskotaan (ja niin pitääkin) tulevaisuuteen ja maanpuolustustahdon kasvuun kotimaassa.

Kuvan uusi vanumalli on erittäin monipuolinen välinen maanpuolustuksessa ja sille on löydetty jo paljonkin erilaisia käyttömahdollisuuksia. Toki sitä voi käyttää perinteisesti lapsen ulkoiluttamiseenkin, jos äiti tai isä saa kiireellisen kutsun harmaisiin, eikä jälkikasvulle löydy muuta hoitopaikkaa, vaan se pitää ottaa mukaan tositoimiin.

Taloudellisessa mielessä tämän vaunumallin hinta on arvioitu erittäin edulliseksi ja tässä ollaan vielä menossa eräänlaisessa prototyyppivaiheessa. Se millaisia määriä ja mihin joukkoihin niitä tullaan sijoittamaan on vielä salaisuus. Vaunusta on myös kaksi muuta mallia, joista toisessa on mootoroidut vetopyörät sekä toinen kumiteloilla varustettu malli.

Tämä dokumentti oli julkaisuvapaa 2.4.2014, joten tuo mennyt aprillipäivä ei päässyt vaikuttamaan uutisoinnin uskottavuuteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keinoäly (AI) ja minä: muuttolintujen matkassa

Keinoäly eli tuttavallisemmin AI on tullut hyödyksemme tai sitten kiusaksemme - kuinka vaan. Ainakin bittitekniikan osalta hyvin monet järje...