lauantai 21. maaliskuuta 2015

Auringonpimennys 20.3.2015 / Solar eclipse

 Kevätkauden paras revontulisessio meni ilmeisesti ohitse tuolla Etelänristin alla seilaillessa, mutta toiseen mukavaan taivaan ilmiöön sentään ehti mukavasti mukaan toimintaan.

Auringonpimennykset ovat aina kiehtoneet, ja nyt kun vielä pilvipeite suosi havaintoa, niin mikäs oli ilmiötä ihailla niin kameran optiikan lävitse kuin erilaisten muiden apuvälineidenkin avulla kikkaillessa. Homma toimi, sillä vielä näkee lukea ja kirjoittaa sekä joitakin kuvia ja kuvatuksia syntyi kennolle tietokoneella käsiteltäviksi saakka.


torstai 5. maaliskuuta 2015

"Kuin kaksi marjaa"

Iteljooni eli nykyinen, tuo perinteinen posteljooni toi yllättävän paketin. Pakkausmateriaalista pystyin hieman päättelemään, että jotain lintuaiheista sieltä varmaan löytyy. Ja niin löytyikin - upouusi määritysopas Suomen linnuista. Erilaista lintukirjallisuutta on vuosien saatossa kertynyt jo lukuisia hyllymetrejä, mutta aina vaan tuntuu tilaa löytyvän uutukaisille julkaisuillekin. Erityisesti nämä kotimaan kirjat ovat lähinnä sydäntä, vaikka matkusteluakin tulee harrastettua. Tulevallakin viikolla menen katselemaan reiluksi viikoksi Kanarian saarien luontoa ja maisemia, mutta en ole vielä erityistä luonto-opasta sinne tarvinnut. Tarvittava tieto on löytynyt paikallisilta henkilöiltä tai sitten perinteisesti googlaamalla.
Edellisen oppaan posteljooni toi reilu 10 v sitten kun omassa mittarissa oli reilu 40 v (hi). Tuohon oppaaseen oli mahdutettu 271 lajin määritystiedot ja kirjasta löytyi yli 470 värivalokuvaa tunnistamisen helpottamiseksi. Vaikka tosiaan lintuja on tullut tarkkailtua reilu 35 vuotta ja jopa joitakin tutkintoja aiheesta on tullut aikoinaan suoritettua Helsingin Yliopistolla, on tietovarantoa hyvä päivittää: uusia lajeja tulee, lintujen levinnäisyysalueet tarkentuvat ja tietysti uusia lajimääritysperusteitakin vielä tulee esiin.
Nopealla vilkaisulla tässä uudessa oppaassa on jo kuvaukset 345 lajin osalta ja yli 600 kuvaa. Isona plussana on tietysti tuo mahdollisuus kuunnella lintujen ääniä internetin kautta (linkki tulee kirjan kylkiäisenä). Eli kun vertaa näitä tunnuslukuja niin huomaa kuinka paljon lajistossa on menty eteenpäin 10 vuoden aikana. Nyt oli siis jo hyvä aika päivittää tämä teos.
Kyllä tämä teos kuuluu ehdottomasti jokaisen lintuharrastajan valikoimaan kotimaan siivekkäiden osalta.



vm. 2004
vm. 2015

Uusi tulokas kotiverkkoon, osa 2

Raspi ja TFT-näyttä 7"  Osaset alkoivat olla ns. koolla, joten oli aika laittaa laitteisto tulille. Raspia lukuun ottamatta kaikki tarv...