keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Desibelit kohdillaan: Peukaloinen

Aamuinen luontoretki Saimaan kanavan maastoihin sateisen sumuisessa säässä näytti kääntyvän aika kurjaksi lintuhavaintojen suhteen. Peipot ja punarinnat olivat sentään säästä huolimatta runsaina äänessä. Samoin rastaat katselivat jo uteliaina pesäpaikkojaan. Täysin sulassa kanavauomassakin uiskenteli vain pari sinisorsaa sekä yksinäinen telkkä.
Olinkin jo luopua toivosta lintuhavaintojen suhteen, kunnes tuli mieleen käydä kurkkaamassa "vanhaa tuttua" läheisen liikuntaradan metsikössä.
Eipä tarvinnut kovin pitkälle taivaltaa, kun kuului ensimmäisen kerran kovaa, rytmikästä laulantaa. Siellä se oli jälleen: peukaloinen oli saapunut kuuluttamaan reviiriään. Kesti tovin ennenkuin lintu paljasti liikkeellään paikkansa korkealta lahopuun latvuksista. Tämän jälkeen sitä olikin helppo seurata kiikareilla. Moni ei uskoisi kuinka voimakas ääni noin pienestä linnusta lähtee, mutta siinä onkin desibelit kohdillaan. Voimakas laulu varmaan hämää monia, sillä laulun perusteella voisi etsiä paljon suurempaa lintua. Ja lisäksi tuntuu siltä, että tuo laulukin osiltaan hämää etsimään lintua aina hieman väärästä paikasta.
Kevät on vasta hyvällä alulla täällä, joten tämän linnun puuhasteluja päässee seuraamaan vielä monena aamuna.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Panzer IV 1:144 mittakaavassa modifioituna

Panzer IV Ausf. H 1:44 scale
Pääsiäispyhinä tuli otettu tavallista suurempi projekti panssarivaunujen parissa: Fury-elokuvan innoittamana päätin koostaa muutamia pienen mittakaavan taisteluvaunuja.
Ensimmäiseksi sai kunnian valmistua kuvan saksalainen Panzer IV Ausf. II -vaunu.
Tämä saksalainen vaunu sai olla sarjan ensimmäinen, koska en saanut saman mittakaavan Sherman -vaunun mallia mistään. Muutoinkin tämän 1:144 mittakaavan vaunujen osien saamisessa on omat vaikeutensa ja monesti ne onkin tilattava hyvissä ajoin ennen projektin aloittamista jostain päin maailmaa.
Toisessa kuvassa näkyy mallin koko paremmin kun siinä on vertailukohteena 2 euron kolikko. Siis aikamoista näpertelyä.

 Panzerkampfwagen IV (PzKpfw IV, Panzer IV) eli Sonderkraftfahrzeug 161 on natsi-Saksassa 1930-luvulla kehitetty panssarivaunu, jota käytettiin laajasti toisessa maailmansodassa. Se kehitettiin aluksi keskiraskaaksi jalkaväen tukivaunuksi, toimimaan kevyempien Panzerkampfwagen III:jen kanssa. Sodan kuluessa Panzer IV aseistettiin uudelleen ja sen panssarointia lisättiin, ja siitä kehittyi Saksan pääasiallinen panssarivaunu. Panzer IV:n runkoa käytettiin myös monien muiden taisteluajoneuvojen, kuten rynnäkkötykkien pohjana. Kaikkiaan eri Panzer IV malleja rakennettiin noin 8 600 kappaletta sodan loppuun mennessä. Syyria käytti Panzer IV -vaunuja kuuden päivän sotaan asti.
Panser IV Ausf H 1:44 scale with 2 euro coin
11. tammikuuta 1934 armeijan aseosasto määräsi Heinz Guderianin doktriiniin pohjautuen suunniteltavaksi keskiraskaan (24 tonnin) vaunun, joka pystyisi 35 km/h huippunopeuteen. Se oli tarkoitettu jalkaväen tukemiseen ja se oli tarkoitus aseistaa suurikaliiperisella, lyhytputkisella tykillä, joka ampuisi sirpalekranaatteja. Kaikissa malleissa oli lisäksi 7,92 mm konekivääri tykin suuntaisesti, ja kaikissa muissa paitsi B- ja C-mallissa toinen 7,92 mm KK rungossa.
Krupp, MAN ja Rheinmetall valmistivat prototyypit, joita testattiin 1935. Kruppin malli valittiin sarjavalmistukseen. Ensimmäinen Panzer IV A valmistui lokakuussa 1937, ja yhteensä 35 valmistettiin seuraavan kuuden kuukauden aikana.
Ensimmäisessä Panzer IV A -mallissa panssarointi oli 15 mm panssariterästä kaikilla sivuilla, 10 mm kannessa ja 5 mm pohjassa. Pian etupanssarointi päivitettiin 30 mm:iin mallissa IV B ja sodan kuluessa 50 mm:iin mallissa IV E ja 80:iin mm mallissa IV H. Myös sivu- ja takapanssarointia parannettiin. Sivulle lisättiin helmat torjumaan panssarintorjuntakiväärien ammuksia ja ontelokranaatteja.
Panzer IV A -mallissa oli voimanlähteenä 230 hv 12-sylinterinen, bensiinikäyttöinen Maybach HL 108 TR, jolla vaunu saavutti 30 km/h nopeuden ja 150 km toimintasäteen. Myöhemmissä malleissa moottorina oli 300 hv Maybach HL 120 TRM V-12 bensiini. Huippunopeus vaihteli, mutta se oli noin 40 km/h 200 km toimintasäteellä.
Miehistöä oli viisi: vaununjohtaja, ampuja ja lataaja istuivat tornissa, ajaja ja radisti/runkokonekivääriampuja rungon etuosassa vierekkäin.
Panzer IV oli tarkoitettu käytettäväksi jalkaväkeä ja asepesäkkeitä vastaan, kun taas Panzer III tuhoaisi vihollisen panssarivaunut. Panzer IV aseistettiin siksi 75 mm KwK 37 L/24 -tykillä, jonka kranaatin lähtönopeus oli pieni ja siksi panssarinläpäisy ja tarkkuus heikkoja. Tykin suorituskyvyn oli kuitenkin alun perin arvioitu olevan riittävä muita kuin panssaroituja maaleja vastaan. Alkuperäisen 75 mm tykin putken pituus oli vain 1800 mm, kun pitkäputkisen 75 mm KwK 40 L/48:n putki oli 3600 mm.
Jo kesällä 1941 huomattiin, että edes Panzer III:n panssarintorjuntaan paremmin soveltuva 50 mm L/60 -tykki ei pystynyt tuhoamaan luotettavasti Neuvostoliiton KV-1- ja T-34-vaunuja. Lisäksi saksalaisten telaketjut eivät soveltuneet itärintaman vaativiin oloihin. Panzer III:n tornin kiinnitys oli sopimaton suurempikaliiperisen tykin asentamiseen. Panzer IV:ssä oli jo valmiiksi 75 mm tykki, ja Wehrmachtin tarvitessa paremman vaunun T-34-panssareita vastaan, Panzer IV aseistettiin mallista F lähtien uudella tornilla ja 75 mm Kwk 40 L/43 -tykillä, jossa oli pidempi 495 mm hylsy. Myös telapyörästöä oli muutettava lisääntyneen painon vaatiessa leveämmän telaketjun. Vanha, 75 mm KwK 37 L/24:llä aseistettu malli nimettiin F1:ksi ja 75 KwK 40 L/43:lla aseistettu malli sai nimen Panzer IV F2. Mallinimi muutettiin pian G:ksi ja tuotanto jatkui pienin parannuksin. Ensimmäiset pitkäputkiset vaunut tulivat käyttöön Pohjois-Afrikassa toukokuussa 1942 ja saivat briteiltä nimityksen "Mark IV Special". Loppuvuodesta 1942 G-mallin vaunujen 75 mm KwK 40 -tykin putkea pidennettiin viisi kaliiperin mittaa 48 kaliiperiseksi. Tämä tykkimalli säilyi Panzer IV:n aseena tuotannon loppuun saakka.
Pitkäputkinen 75 mm KwK 40 oli läpäisyltään huomattavasti parempi kuin T-34:n varhaisten mallien 76 mm tykit tai M4 Shermanin 75 mm tykki. Lisäksi vahvennettu etupanssari oli lähes immuuni T-34, KV:n ja Su-76:n 76 mm tai M4:n 75 mm tykeille. Vaunun tornin etupanssaria ei kuitenkaan ikinä vahvistettu ja se jäi 50 mm vahvuiseksi. Lisäksi kyljet olivat heikot, jopa puolalaisten ja neuvostoliittolaistenpanssarintorjuntakiväärien läpäistävissä. Tilanne muuttui vähitellen kun T-34:ssa otettiin käyttöön uusi 85 mm tykki ja Shermanin myöhäiset mallit varustettiin Yhdysvaltain panssaritorjuntavaunujen käyttämällä suuren lähtönopeuden 76 mm tykillä.
Panzer IV:n kehnompaa perusrakennetta kompensoivat muut ominaisuudet. Näitä olivat joka vaunun radiovarustus ja viiden hengen miehistö jolla oli päällikkö ja selkeä tehtäväjako. Tämän edun merkitys väheni liittoutuneiden kehittäessä panssariaselajiaan.
Panzer IV oli tuotannossa sodan loppuun asti. Tuotanto jatkui vielä uuden ja ylivoimaisen Pantherin (PzKpfw V) tultua käyttöön Panzer IV:n hieman halvemman hinnan ja tuotannon muuttamisen vaatiman ajan puutteen vuoksi. Viimeinen tuotantomalli IV J ei ollut parannus entisiin, vaan tavoitteena oli halventaa vaunun tuotantoa. Vaunusta jätettiin pois sähkögeneraattori ja tornia voi kääntää vain käsiveivillä. Lisäksi tornin sähkökontaktit jätettiin pois ja korvattiin kaapelilla, joka rajoitti tornin kääntämistä.
Vuodesta 1943 eteenpäin selviytyneet vanhemmat Panzer IV E/F:t ja uudemmat mallit päivitettiin lisäpanssaroinnilla ja 75 mm Kwk 40 L/48 -tykillä niiden taistelutehon parantamiseksi.
Suomi osti Saksasta jatkosodan aikana 15 kappaletta uusia Pz IV Ausf J -vaunuja hintaan 5 000 000 Suomen markkaa kappale. Suomalaisilta peritty hinta oli noin kaksinkertainen valmistuskustannuksiin nähden. Suomessa vaunut ehtivät sotatoimiin ainoastaan entisiä omistajiaan vastaan Lapin sodassa. Niitä käytettiin myöhemmin koulutukseen ja yksi esittää ensimmäisessä Tuntematon sotilas -elokuvassa KV-1-neuvostovaunua.
Ausf.” on lyhenne sanasta ”Ausführung”, versio.
Ausf. A (1937–1938, 35 rakennettu)
Ausf. B (1938, 42 rakennettu): vahvempi panssari, uusi moottori
Ausf. C (1938–1939, 138 rakennettu)
Ausf. D (1939–1940, 229 rakennettu): vahvempi sivupanssari (20 mm), ensimmäinen taisteluun tarkoitettu malli
Ausf. E (1930–1941, 223 rakennettu): vahvistettu etu- (50 mm) ja sivupanssari (30 mm) irtolevyillä
Ausf. F1 (1941–1942, 462 rakennettu): yksinkertaistettu valmistus, telaketju levennetty 40 cm:iin
Ausf. F2 (1942, 175 rakennettu): 75 mm KwK 40-tykki 43:n pituuskaliiperin putkella
Ausf. G (1942–1943, 1687 rakennettu): vahvistettu etupanssari joissain vaunuissa, talviolosuhteiden vaatimia muutoksia.
Ausf. H (1943–1944, 3774 rakennettu): pidempi tykinputki (75 mm L/48) ja lisäpanssarointi tornin katossa, sivuhelmat
Ausf. J (1944–1945, 1758 rakennettu): tornin sähköinen kääntökoneisto korvattiin lisäpolttoainesäiliöllä valmistusongelmien vuoksi
Muut Panzer IV:n rungolle perustuneet vaunut:

Wirbelwind - 4×2,0 cm FlaK (ilmatorjunta).
Möbelwagen - 3,7 cm FlaK (ilmatorjunta).
Ostwind - 3,7 cm FlaK (ilmatorjunta).
Kugelblitz - 2×3,0 cm FlaK (ilmatorjunta, vain prototyyppi).
Sturmpanzer IV ”Brummbär” - 15 cm L/12 (panssaroitu rynnäkköhaupitsi).
Jagdpanzer IV - panssarintorjuntavaunu, jonka pääase, 7,5 cm Pak 42 (L/70), oli käytännössä sama tykki kuin Pantherin 7,5 cm Kwk 42 (L/70).
StuG IV - rynnäkkötykki, StuG III:n torni Panzer IV:n alustalla, noin 1 100 valmistettiin.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Kevättä ilmassa 11.4.2015

Huhtikuulle siirtymisen myötä näyttää nyt vihdoinkin jo kevätkin pääsevän ns. vauhtiin. Ainakin tässä viikonvaihteessa on luvassa erittäin lämmin lauantai. Ja nyt kun on selvät merkit siitä, että myös yöllä pysytään plussan puolella, merkitsee se sitä, että pikkulintuja on luvassa runsaasti lisäämään paikallisia lintufaunoja. Rastaiden, punarintojen ja paikallisten tiaistenkin konsertit saavat uutta puhtia kaukomatkaajien saapuessa reviireilleen tai sitten vain levähtämään ohikulkumatkoillaan.
Kyllä kelpaa taas. No, huomiselle ja tulevallekin viikolle on luvassa jälleen hieman sateisempaa, mutta mitäs siitä. Kesää kohti mennään joka tapauksessa. Itse tosin nautin jostain syystä näistä kevätpäivistä enemmän kuin varsinaisista termisen kesän päivistä.

OH5KUY // ARi

Oma valokuva

Born: March 1965
Married with Leila
Other familymembers:
  • Sina (1991) girl 
  • Aapo (2007) Tibetan spaniel (!2013!)
  • Tapsa (2013) Hamster (!2014!)
  • Wiljo (1985) Turtle
 
Hamradio operator since 1991.
Using callsign: OH5KUY

Twitter