torstai 28. tammikuuta 2016

Bussikuskit - mikä mättää?

Kuvan bussilla ei ole tekemistä jutun kanssa
Kovasti vaan kummastuttaa ja ihmetyttää tuon julkisen liikenteen tarpominen niin pääkaupunkiseudulla kuin täällä hieman syrjemmässä.

Jos haluat Helsingissä matkustaa ilman maksua bussissa, niin se onnistuu todella helposti. Alat suorittamaan kuljettajalle maksua kaivamalla esiin 5 euron setelin tai pari pienempää kolikkoa. Ja jopas jotain: hetken muristuaan kuljettaja kehottaa jättämään maksun silleensä ja jatkamaan matkaa bussiin, pois toisten ihmisten edestä.

Aivan jokaisessa bussissa tuo mainio kikka ei onnistu, mutta etenkin ruuhka-aikoina ja silloin kun ratintakana on elämäänsä kyllästyneen näköinen kotimainen kuljettaja.

Paljonkohan HKL menettää tuloja, kun bussikuskit eivät joko osaa tai uskalla käyttää rahaa maksuvälineenä? Toki pieni opastustilaisuus asiakaslähtöiseen palveluun olisi paikallaan yli puoleen HKL:n kuskeista.

Täällä peripheliassa vastaava ilmiö on hieman harvinaisempi ja useimmiten vaihtorahastakin saadaan sovittua, jos laskutoimitus ei ihan heti sujukkaan. Kuskien "märkä uni" onkin varmaan täälläkin tuon Waltti-kortin käytön yleistyminen, jolloin asiakas hoitaa maksun ns. automaattisesti itsekseen.

Toinen hyvin ihmeteltävä asia on talviliukkauden aiheuttamat bussien myöhästymiset tai kokonaan reitiltä poisjäännit. 70- ja 80-luvulla tuli ajeltua paljonkin linjabiilissä, eikä tuolloin kyseisiä ongelmia juurikaan ollut. Ilmeisesti bussien tekniikka on mennyt siihen kuntoon, etteivät ne kestä talvea ja renkaatkin vaihtuneet huonompaan seokseen, kun liukkailla bussi liikkuu vain jos hiekka-auto ajaa edellä. Tässä sitä onkin paljon paranneltavaa vielä.

Tänään oikein radiossa kuuluttivat, että matkustajien pitää valita sellainen pysäkki, joka on hiekoitettu eikä ole mäkirinteessä !! Aika hölmöläisten hommaa - pysäkkien paikat voisi varmaan suunnitella niin, ettei hankalia tilanteita pääse syntymään.

Kohta meillä liikkuukin julkinen bussiliikenne vain älypuhelimien näytöillä, jos sielläkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusi tulokas kotiverkkoon, osa 2

Raspi ja TFT-näyttä 7"  Osaset alkoivat olla ns. koolla, joten oli aika laittaa laitteisto tulille. Raspia lukuun ottamatta kaikki tarv...