maanantai 11. huhtikuuta 2016

Pönttöasiaa

Lappeenrannan vuotuinen "massatapahtuma" - kevätmarkkinat, näkivät päivänvalon viime viikon lopulla. Rinkeliostosten ohessa tuli tarkasteltua kuinka kevään sesonkituotetta, linnunpönttöä, olisi tarjolla. No, tarjolla oli, mutta ei kovin ruhtinaallisesti. Osa tuotteista oli tehty enemmänkin ihmisen silmäniloksi kuin linnun asuttavaksi ja osa oli tehty vain ns. rekvisiitaksi muuhun myyntityöhön liittyen.
Erikoista oli huomata, ettei yhtään ns. pöllistä sorvattua linnunpönttöä ollut tarjolla. Nämähän ovat niitä linnun kannalta lähimpänä aitoa asumusta olevia. Vai onkohan joku havainnut linnun rakentavan pesäkoloansa laudoista nauloja apuna käyttäen (?). Itse en ole ainakaan moisesta kuullut.
Perinteinen lautapönttö on kätevä valmistaa ja linnut tykkäävät niissä asustella. Nuo sorvatut pöntöt ovat sitten hieman työläämpiä rakentaa, jos ei omista tarkoitukseen sopivia työkaluja - harvalla on. No, onneksi paikoin järjestetään talkoohengessä pönttösorvauksia, jolloin näitä laatutuotteita pääsee ihailemaan lähempää. Ihailtaviksihan ne eivät ole tarkoitettu, vaan lintujen pesäpaikoiksi.
Oikein tehtynä pönttö palvelee niin lintua kuin pöntön ripustajaa: linnulle tuttu, turvallinen pesäkolo ja puutarhaan tai lähimetsään komea pönttö, jota kehtaa ihailla.
Tuossa 90-luvun lopulla kävin paikallisella torilla esittelemässä Pertti Pukarisen KOTO-pönttöjä. Tuolloin sorvattujen pönttöjen tekeminen oli vielä melko harvinaista. Ainakaan niitä ei ollut juurikaan julkisesti saatavilla mistään.
Iso joukko KOTO-pönttöjä löysikin helposti oman asiakaskunnan ja kaukaisimmat pöntöt menivät peräti Australiaan saakka. Näitä Puumalan "Pönttöpajan" KOTO-pönttöjä on edelleenkin saatavilla. Näin kesämökkikauden alkaessa ja jäiden lähtiessä olisikin hienoa, jos sinne mökkirantaan veisi vaikka komean, sorvatun, KOTO-pöntön telkälle tai koskelolle.
Ohessa linkki, mikäli asia alkoi kiinnostaa.


Kevätmarkkinoiden pöntöt/ -16
Kevätmarkkinoiden pöntöt/ -16


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusi tulokas kotiverkkoon, osa 2

Raspi ja TFT-näyttä 7"  Osaset alkoivat olla ns. koolla, joten oli aika laittaa laitteisto tulille. Raspia lukuun ottamatta kaikki tarv...