torstai 26. tammikuuta 2017

Talven selkä taittui

Perinteisesti talven selän on katsottu taittuvan Heikin päivänä 19. tammikuuta. Tosin tilastojen valossa talven syvin hetki on onnistuttu ajoittamaan tamikuun 25. päivän jälkeen. Useimmiten kylmin keskiarvo osuu kuitenkin vasta helmikuun toiselle viikolle. Näin onkin, mikäli selän taittumisen indikaattorina pidetään lämpötilaa.

Toinen määre, jonka perusteella olisi varmaan mahdollista myös selvitellä talven kulkua on tuo lumipeite ja sen paksuus. Tosin nyt on muutamana vuotena voitua todeta, että ainakin Etelä-Suomessa tuo paksuin lumipeite saadaan vasta joskus helmi-maaliskuulla, jos sittenkään. Ehkä sittenkin tuo lämpötilan havainnointi on parempi määre talven kulkua kuvaillessa. Kyllä "vanha kansa" on asian tiennyt.

Viimeisin kahden vuorokauden lämpötilakäyrä Mustolan sääasemalta kyllä osoittaa aika hyvin tuon talven tämän hetkisen trendin: lämmöt pumppaavat hetkellisistä pakkaslukemista aina nollan "paremalle" puolelle.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keinoäly (AI) ja minä: muuttolintujen matkassa

Keinoäly eli tuttavallisemmin AI on tullut hyödyksemme tai sitten kiusaksemme - kuinka vaan. Ainakin bittitekniikan osalta hyvin monet järje...