perjantai 28. huhtikuuta 2017

Back in business....

Kevään lomajakso takana ja aika taas hieman rauhoittua. Sen verran vauhdikasta ja mielenkiintoista menoa on ollut. Jos joku sanoisi, että pientä pintaliitoa, niin ei paljoa erehdy.
Ei olisi uskonut vielä tammikuulla, kun aloitin valmistelemaan matkaa Valko-Venäjälle ja Venäjälle, mitä matka toisi tullessaan. Kun vielä Valko-Venäjän presidentti helpotti matkasuunnitelmia poistamalla EU-kansalaisilta viisumipakon niiltä lentomatkustajilta,  jotka oleskelevat maksimissaan 5 vuorokautta maassa. Tätä taustaa vasten olikin aika kaivaa vanhat yhteystiedot vuodelta 1990, jolloin Valko-Venäjän suunnalta pieni delegaatio vieraili täällä ja vietettiin oikein mielenkiintoinen viikko veneilyn, shakin ja muun puuhastelun nimissä.
Kutsuun vastattiin ja olikin aika tavata nyt reilun 25 vuoden kuluttua muistelemaan asioita ja tutustumaan Valko-Venäjän alueeseen. Oli oikeastaan hämmästyttävää kuinka vähän ihmiset olivat muuttuneet 25 vuodessa. Ohjelmaa ei tarvinnut itse suunnitella eikä paljoa lompakkoa kaivella reissun aikana. Valko-Venäjä tuli kahden suurimman kaupungin, Minsk ja Mogilew, osalta kierrettyä hyvinkin tarkkaan. Yleensä vasta illalla hotelliin palautuessa huomasi askelmittarista, että käveltyä tuli reilu 10 km / päivä.  Tämän lisäksi oli ajoneuvo kuljettajineen käytössä koko ajan. Hyvä niin sillä pelkästään Minskin ja Mogilewin välinen matka maanteitse oli n. 200 km, ja tämän lisäksi monet kohteet kaupunkien ulkopuolella.
Valko-Venäjällä on melkoisen sotainen historia takanaan. Viimeksi Toisen maailmansodan aikana maa tuhottiin aika totaalisesti. Näihin tapahtumiin pääsi tutustumaan erinomaisessa museossa, jossa kaikki kohteet henkilöistä tankkeihin ja lentokoneisiin olivat aidossa koossaan ja vielä sisätiloissa. Lisäksi kaupunkien ulkopuolelta löytyi useita historian kirjoista tuttuja taistelupaikkoja niin Napoleonin sotien kuin Suuren Isänmaallisen Sodan ajoilta.
Myös alueella säilyneet kaikki, kaksi, keskiaikaista linnaa tuli tutkittua tarkkaan. Todella hienoja kohteita. Onneksi sota säästi edes jotain.
Mielenkiintoisiin kohteisiin kuului myös eräänlainen ilmailumuseo, jonne oli koottu lähes kaikki Valko-Venäjän käytössä olleet sotilaskoneet.  Toki mukaan mahtui myös joukko mielenkiintoisia siviilikoneita. Tämä museoalue olikin mukava kohde kun alue oli vain meidän käytössä, joten kohteisiin pääsi tutustumaan ilman ruuhkia niin ulkoa kuin sisältä. Täytyy sanoa, että niin taisteluhelikoptereiden kuin suihkuhävittäjien ohjaamot ovat aika ahtaat. Koneet eivät kuulema olleet aseistettuja, mutta polttoainetta tankkiin lisäämällä olisi useimmilla päässyt lentoon.
Samalla alueella oli myös erikoinen avaruusmuseo,  joka esitteli mielenkiintoisella tavalla Valko-Venäjän avaruusohjelmaa.
Tasainen, vehreä maasto, hyvät tiet, kaupunkien siisteys, ihmisten ystävällisyys ja majoitusliikkeiden hyvä taso jäivät erityisesti mieleen.
Toki täytyy myöntää, että ilman paikallista opasta matkan anti olisi ollut paljon laihempi.
Valko-Venäjän suunnalta Pietarin talousalueelle siirryttäessä oltiinkin sitten oman opastuksen varassa.
25 vuoden päästä uusiksi!           

torstai 6. huhtikuuta 2017

UUSI WEP-sivusto


Jotkut sen ovat jo huomanneetkin, mutta on toki niitäkin, joille tuo osoite "oh5kuy.mbnet.fi" ei ole tarttunut selaimen osoitekenttään. Nimittäin, useamman vuoden odottelun jälkeen suoritin massiivisen päivityksen sivustolle, eli pyyhin kaiken vanhan ja aloitin ns. alusta uusilla tekniikoilla.
Itse sivustoprojektihan elää koko ajan eikä siitä taida valmista tulla koskaan, mutta nyt se on jo siinä vaiheessa, että ilkeää laittaa sen tuonne nettii tyrkylle.
Mitään ihmeellistähän sieltä ei löydy, mutta onpahan jotain mitä värkkäillä, jos ei muuten, niin näin harrastusmielessä yhdessä tuon blogisivuston kanssa. Vanhat laajat Mustolan sääasemaan ja ukkostutkaan liittyneet jutut on poistettu ja korvattu hieman toisenlaisilla sivustoilla. Lähinnä sääpalvelut ovatkin näkyvissä tuon radioamatöörien käyttämän APRS-sivuston kautta. Sama sivusto, jonka kautta voi vaikka seurailla ajoittain ajoneuvoni liikkeitä reaaliajassa tms. Lisää tekstiä on tulossa ja visuaalista ilmettäkin parannellaan, mutta ei kaikkea kerralla.
Nämä uudet sivustot on rakennettu tarkoituksella hyvin kevyiksi, jotta ne avautuisivat hitaillakin nettiyhteyksillä helposti. Lisäksi on huomioitu mobiililaitteiden lisääntynyt käyttö, joten nyt sivustoja voi tarkastella helpommin niin puhelimilla kuin tableteillakin.
Palautetta ja toiveita voi jatkossakin esittää vapaasti. Kaikki tullaan käsittelemään luottamuksella.
Viestit voi laittaa osoitteeseen: oh5kuy(at)gmail.com

73 // ARi

Kevääksi kääntyy....


Jokohan nyt uskaltaisi ihan virallisestikin todeta, että kyllä se talvi on jo "menneen talven lumia" ja kevät on hyvässä vauhdissa. Jos lintumaailman ilmiöihin olisi täysin uskominen, niin kesähän se pitäisi jo olla koska ensimmäinen haarapääskykin on jo havaittu Etelä-Suomessa.
Lämpötilojen osalta on helppo todeta, että terminen kevät on alkanut jo jokin aika sitten. Tosin vielä välistä puhaltaa sen verran pohjoisesta, että pieniä yöpakkasia on ollut, mikä on hieman sekoittanut vuorokausien keskilämpöjä. Mutta tämäkin kuuluu asiaan.
Viime päivinä on ollut mielenkiintoista huomata jälleen kerran, kuin suurin harppauksin kevät lähtee luonnossa liikkeelle kun nuo yölämpötilatkin  jäävät plussalle. Monissa pihoissa näkee jo kevään ensimmäisiä kukkia talojen reunustoilla, niillä lämpimimmillä paikoilla, rastaat ja peipot ovat vallanneet lähimetsiköt ja laulu kaikuu, kuten kevääseen kuuluukin.
Tämän aamun lintukävelyn mielenkiintoisin havainto näin kaupunkiympäristössä oli voimakkaasti reviiriään kuuluttanut puukiipijä. Kiipijä oli jälleen valinnut reviirin tuolta kanavan varren vanhasta metsiköstä suurien kuusien ja pyökkien keskeltä. Pesintä onnistunee tänäkin vuonna - toivottavasti.
Myös sadan lintulajin lista kehittyy päivä päivältä nopeampaa tahtia, kuten on odotettavissakin.

OH5KUY // ARi

Oma valokuva

Born: March 1965
Married with Leila
Other familymembers:
  • Sina (1991) girl 
  • Aapo (2007) Tibetan spaniel (!2013!)
  • Tapsa (2013) Hamster (!2014!)
  • Wiljo (1985) Turtle
 
Hamradio operator since 1991.
Using callsign: OH5KUY

Twitter