tiistai 2. kesäkuuta 2009

Lepakon laulut tallennettu

Tuossa parina edellisenä, lämpimänä iltayönä oli mainio tilaisuus nauhoitta pohjanlepakon ääntä. Lepakot tulivat saalistelemaan puutarhan yläpuolelle iltahämärissä klo 22.30 aikoihin ja lentelivät melko säännöllistä reittiä puutarhan yläpuolella eri korkeuksilla välillä puuston sekaan sukeltaen.
Itse virittelin tuon Baton-tutkaimen valmiiksi ja kytkin sen kannettavaan tietokoneeseen, jonne sitten kaikki kuultavissa oleva tallentui. Oman harjoittelunsa vaatii tuo lepakoiden nauhoittaminenkin, mutta kerta kerralta tuli aina parempi äänimalleja analysoitavaksi. Se nyt on ainakin selvä, että lajimääritys varmistui tällä äänimallillakin.
Lisääntynyt itikkalauma piti osaltaan huolen, ettei aika käynyt pitkäksi lepakoita tähyillessä. Koska tietokoneeseen kytketty Baton ei antanut ääntä ulos, käytin ennakkovaroittimena tuota aina luotettavaa Petersenin D-200 heterodynetutkainta viritettynä taajuudelle 30 Hz.
Kunhan tästä tulevasta kylmänrintamasta selvitään, niin jatketaan taasen havainnointia ja nauhoittelujakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keinoäly (AI) ja minä: muuttolintujen matkassa

Keinoäly eli tuttavallisemmin AI on tullut hyödyksemme tai sitten kiusaksemme - kuinka vaan. Ainakin bittitekniikan osalta hyvin monet järje...