perjantai 12. kesäkuuta 2009

Viikonlopuksi vaihteeksi UKKOSTA

Mikäli ilmatieteenlaitosta on uskominen, niin viikonloppuna tullaa ihastelemaan oikein kunnolla ukkosen luomaa luonnon ääri-ilmiötä kaakonkulmalla. Ennusteeseen oli Lappeenrannan osalta laitettu kuvaan oikea salamahässäkkä, kun muut potentiaaliset paikkakunnat olivat saaneet vain yhden salaman osakseen.
Pääkaupunkiseudulta tarkasteltuna horisontti näyttää vielä puhtaalta, mutta pitää tarkastaa tilanne uudelleen illalla, kun saapuu itsekin juuri sopivasti kotikulmille. Tuolloin lienevät jo nuo numeraaliset mallitkin ennusteen laatimiseksi lähempänä totuutta.
Totuuden nimissä on vielä sanottava samaa kuin nuo meteorologit: "kaakon suunnalta tulevat sääilmiöt ovat kaikkein hankalimmin ennustettavissa".
Huomenna ollaan viimeistään viisaampia tässäkin asiassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VarAC:lla maailmalle jälleen

  28 MHz avautuu jälleen (kuva 1) Auringonpilkut ovat lisääntyneet jälleen ja siten myös heijastukset ionosfäärien ylemmissä kerroksissa kor...