torstai 9. heinäkuuta 2009

T I E T O T U R V A L L I S U U T T A



Lienee jälleen aika korostaa tietoturvallisuutta myös kotirintamilla. Varsinkin nyt, kun itse jälleen asiaan konkreettisesti törmäsi. Ykköstietokone meni Vistan osalta sellaiseen indeksiin, että lopulta ainoaksi pelastukseksi osoittautui vain koko järjestelmän palauttaminen. Onni onnettomuudessa tietenkin oli se, että järjestelmästä oli tehty varmuuskopio huhtikuussa 2009!

Pari ikävää virhettä tuli tehtyä oman tietoturvallisuuden osalta vaikka asioiden kanssa toimii työelämässä lähes päivittäin.

  1. Varmuuskopio oli melkoisen vanha: kopion palautuksen myötä jäi reilun kahden kuukauden tuotokset työasemalta unholaan. Onneksi toki tärkeimmät tiedot, kuten asiakirjat ja kuvat olivat tallennettuina ja varmistettuina eri levyillä kuin itse käyttöjärjestelmä.
  2. Varmuuskopion palautusta ei ole tullut testattua, joten oli melkoisen jännää katsoa mikä on lopputulos. Aika moni varmaan sortuu tuohon perusvirheeseen, että ottaa mielestään hienoja varmistuksia, mutta unhoittaa testata niiden palautusta. Yllätys onkin melkoinen, kun palautusprosessin päätteeksi tulee näyttöön teksti "file not found or corrupted"....

Tässä tapauksessa tuli nyt hyvin testattua tuo Vistan oma järjestelmänvarmistustoiminne; dataa oli reilu 30 Gb järjestelmälevyllä ja tuon palautus kesti vain n. 15 minuuttia! Varmistuksen tekeminen itsessään on hieman pitempi prosessi, mutta se onkin hyvä jättää koneen huoleksi yöaikaan, kun ei ole muuta tekemistä.

Mitä asiasta jälleen muistui mieleen:

  1. ota koko järjestelmästä varmistus riittävän usein esim. 1 kerta/ kuukausi
  2. testaa sopivassa yhteydessä myös palautuksen toimivuus
  3. tallenna tärkeä data muualle, kuin tietokoneen järjestelmälevylle: toinen kiintolevy tai nykyään niin edulliset USB-levyasemat

Ilman levyrikkoja, toimintahäiriöitä tuo järjestelmän palautus tulee hyvin ajankohtaiseksi myös silloi kun sattuu joku virus tai muu ökömönkijäinen tulemaan koneelle, saastuttaen sen.

Käyttöjärjestelmästä riippumatta nämä tietoturva-asiat ovat hyvin samanlaisia: myös Mac ja Linux -rintamilla kannattaa huolehtia asioista. Vaikka virusvaara on pienempi, tekniikka kiintolevyjen osalta on hyvin samanlainen kuin Windows-maailmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keinoäly (AI) ja minä: muuttolintujen matkassa

Keinoäly eli tuttavallisemmin AI on tullut hyödyksemme tai sitten kiusaksemme - kuinka vaan. Ainakin bittitekniikan osalta hyvin monet järje...