maanantai 15. lokakuuta 2012

Sieniherkkua kerrassaan

Viikonloppu osoitti sen mitä koko kuluvan syksyn ajan on mediassa toitotettu: "on menossa erittäin hyvä sienivuosi".
Vaikka omalta osalta jäi metsään meneminen normaalia myöhäisemmäksi, niin kyllä jokapuolella oli nähtävillä, että sieniä on ollut tarjolla niitä hamuaville. Monet sienet olivat jo toki ns. ylikypsiä poimittaviksi, mutta osoittivat ainakin sen, että paikalla on sopivaa rihmastoa, ja ensi vuonna mahdollisesti uudelleen.
Kanttarellejä tuntui olevan vielä jonkin verran keräyskunnossa, ei ollut pakkanen päässyt vielä puraisemaan. Suppilo- ja kosteikkovahveroiden kanssa sitten tulikin akuutti pulma, kun niitä oli niin paljon, että joutui jopa keskeyttämään poiminnan, kun kaikki astiat tulivat täysiksi jo heti ensimmäisellä kohteella. Koska sienet on hyvä myös käsitellä ja jatkojalostaa poiminnan jälkeen, jäivät seuraavat apajat vielä odottelemaan. Suppilot kun eivät pienestä pakkasesta häiriinny. Pari vuotta sitten tuli suppiloita poimittua vielä tammikuulla, kun lumipeite ei ollut kiusana.
Jatkojalostuksen osalta tuo kuivaaminen on osoittautunut suppiloiden osalta erittäin toimivaksi ja hyväksi menetelmäksi. Niitä on sitten pitkin talvea helppo käyttää mm. maustamiseen tai ihan omiksi ruuikseen jalostettuina. Kyllä kelpaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VarAC:lla maailmalle jälleen

  28 MHz avautuu jälleen (kuva 1) Auringonpilkut ovat lisääntyneet jälleen ja siten myös heijastukset ionosfäärien ylemmissä kerroksissa kor...