keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Pihabongaus 2013

Jo perinteeksi muodostunut pihabongausviikonloppu on jälleen edessä. Tapahtumassahan havainnoidaan tunnin ajan oman pihan lintuja ja raportoidaan eri lajien maksimimäärät tapahtuman nettisivuilla.
Vuosi vuodelta tapahtumaan on osallistunut yhä enemmän ja enemmä pihoja ja havainnoijia. Presidentti tai presidenttipari on toiminut tapahtumassa aktiivisesti mukana. Seura-lehden kolumnissa valtakunnan ykkösnainen, Jenni Haukio, ilmoitti myös osallistuvansa tapahtumaan ja toimii tapahtuman suojelijana.
Ei muuta kuin toivotaan hyvää keliä ja runsaasti lintuja ruokintapaikoille.

Kuvassa hieman harvinaisempi ruokintapaikan vieras, Tikli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VarAC:lla maailmalle jälleen

  28 MHz avautuu jälleen (kuva 1) Auringonpilkut ovat lisääntyneet jälleen ja siten myös heijastukset ionosfäärien ylemmissä kerroksissa kor...