tiistai 20. toukokuuta 2014

Ukkonen 19.5.2014

Sään ääri-ilmiöiden tarkastelu vaatii oikeat varusteet
Kevään / kesän ukkoskausi on nyt sitten virallisesti avattu maakunnassa ja ihan komean kumurin kera. Illaksi Pietarin eteläpuolella muodostunut ukkosrintama saapui maakuntaamme hieman ennen klo 20. Kaikki, jotka katselivat tilannetta ukkostutkan kautta saattoivat helposti nähdä tapahtumien kehityksen ns. livenä. Klo 18 jälkeen ei ollut enää epäilystäkään etteikö rintama saavuttaisi Saimaan reunoja, sillä salamointi oli erittäin voimakasta Viipurin alueella, josta rintama siirtyi sitten Nuijamaan kohdilta rajan ylitse.
Monin paikoin Lappeenrantaa ihmiset eivät edes huomanneet ukkosen olemassaolo, sillä rintama suuntasi pian rajan ylitettyään kohti koillista Joutsenon ja Imatran suuntaan lähes rajan suuntaisesti.
Tutkakaikujen mukaan joukossa oli todella kovia sateita, joista osassa oli mukana myös melkoisia rakeita. Imatralla oli paikoin tullut lähes golfpallon kokoisia rakeita. Lappeenrannan suunnalla ei sateita saatu ja salamointiakin saatiin seurattua vain ajoittain.
Toukokuun lämpöennätys paikallisesti tuli saavutettua hieman ennen ukkosrintamaa kun lämpömittari ilmoitti +30 C rajan rikkoontuneen.
Näillä lämpimillä ja kosteuksilla odotettavissa on lisää ukkosia lähipäivinä. Sitä odotellessa voi vaikka lueskella URSA:n julkaisuihin kuuluvaa "Ukkosta ilmassa" -kirjaa ja päivittää linkit tutkasivustoille.

Ukkosrintama lähestyy
Luettavaa iltojen iloksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusi tulokas kotiverkkoon, osa 2

Raspi ja TFT-näyttä 7"  Osaset alkoivat olla ns. koolla, joten oli aika laittaa laitteisto tulille. Raspia lukuun ottamatta kaikki tarv...