keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Desibelit kohdillaan: Peukaloinen

Aamuinen luontoretki Saimaan kanavan maastoihin sateisen sumuisessa säässä näytti kääntyvän aika kurjaksi lintuhavaintojen suhteen. Peipot ja punarinnat olivat sentään säästä huolimatta runsaina äänessä. Samoin rastaat katselivat jo uteliaina pesäpaikkojaan. Täysin sulassa kanavauomassakin uiskenteli vain pari sinisorsaa sekä yksinäinen telkkä.
Olinkin jo luopua toivosta lintuhavaintojen suhteen, kunnes tuli mieleen käydä kurkkaamassa "vanhaa tuttua" läheisen liikuntaradan metsikössä.
Eipä tarvinnut kovin pitkälle taivaltaa, kun kuului ensimmäisen kerran kovaa, rytmikästä laulantaa. Siellä se oli jälleen: peukaloinen oli saapunut kuuluttamaan reviiriään. Kesti tovin ennenkuin lintu paljasti liikkeellään paikkansa korkealta lahopuun latvuksista. Tämän jälkeen sitä olikin helppo seurata kiikareilla. Moni ei uskoisi kuinka voimakas ääni noin pienestä linnusta lähtee, mutta siinä onkin desibelit kohdillaan. Voimakas laulu varmaan hämää monia, sillä laulun perusteella voisi etsiä paljon suurempaa lintua. Ja lisäksi tuntuu siltä, että tuo laulukin osiltaan hämää etsimään lintua aina hieman väärästä paikasta.
Kevät on vasta hyvällä alulla täällä, joten tämän linnun puuhasteluja päässee seuraamaan vielä monena aamuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VarAC:lla maailmalle jälleen

  28 MHz avautuu jälleen (kuva 1) Auringonpilkut ovat lisääntyneet jälleen ja siten myös heijastukset ionosfäärien ylemmissä kerroksissa kor...